Elämä on jotenkin aika kivaa tällä hetkellä. Tuntuu, että oon vihdoinkin saanut sovitettua työt ja koulun yhteen niin, että pystyn keskittymään opintoihin ja olemaan silti töissä ihan kiva. (Tosin mun myynnit on nyt pari viime kuukautta olleet niin pienet, ettei varmaan tästäkään tarvitse enää tammikuussa stressata. Ahdistaa, etten voi sijaisena saada toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta, vaikka ihminen, jota sijaistan, ei ole ilmeisesti osoittanut minkäänlaista halua palata takaisin meille Jumbosta, eli koko ajan saa miettiä, että koskas tämä nyt sitten loppuu.) Hullujen päivien jälkeen sain tentittyä kaikki tentit, pidettyä harjoitustunnit ja oltua muutenkin aika sankari-Riikka.
Harjoittelussa on ollut yllättävän kivaa. Oon tykännyt seurata tunteja, ja yllätyksekseni myös pitää niitä. Olen pitänyt sitä paitsi aika hyviä tunteja, siitä olen iloinen. Sain palautetta siitä, että olen liian kiltti, kun aina kyselen opiskelijoilta että haluuttekste tehdä tälleen, haluuko joku kertoa, mutta toisaalta mun mielestä tuntuisi jotenkin vastenmieliseltä pakottaa että nyt tehdään tällainen näytelmä ja esiinnytään luokan edessä ja ei vastaväitteitä, aikaa on varttitunti! Ehkä komentamaan oppii sitten vähän vanhempana, kun on iso, rikas ja kaunis ja nukkuu joka yö kahdeksan tunnin yöunet.
Sain kehuja eräältä henkilöltä myös siitä, että olen ainoa hänen seuraamansa opetusharjoittelija, joka ei aloita tuntia fraasilla "mä nukuin viime yönä vaan viisi tuntia". Totesin kuivasti, että taustalla lienee vuosien kokemus unirytmittömyydestä, eikä pieniunisuus ole enää uutinen.
Toivon kyllä silti edelleen, ettei musta tulisi opettajaa. Vaikka työ olisi varmasti ihan mielenkiintoista, en tiedä, haluanko jankata samoja kursseja vuodesta toiseen lukiolaisille, joista suurinta osaa uskonto ei kiinnosta vähäisimmässäkään määrin ja psykologia on kivaa kaverin mielialojen pohdiskelua. Uskonnon kohdalla on vielä näitä henkilökohtaisen katsomuksen ongelmia: vaikka joka paikassa painotetaan, että opetus on tunnustuksetonta ja uskontoa voi opettaa myös uskonnoton, kertoo didaktiikan kirja toisensa perään siitä, kuinka uskonnon tunneilla mm. opitaan kohtaamaan pyhää. Tuntuu hieman absurdilta opettaa pyhyyden läsnäoloa, jos ei itse koe, että olisi pyhää, saati sitten sen läsnäoloa. Ajattelin avautua tästä meidän ainedidaktikolle, mutta luultavasti siinäkin keskustelussa totean vain että kivaa on ja onpas kyllä ulkona vähän pimeätä.
Keksin ehkä kivan maisteriohjelman, johon voisin hakea. En kyllä varmaan pääse, kun se on englanninkielinen ja opettajaopinnot menee puoliksi maisteriin, eikä niitä kyseiseen tutkintoon mahdu. Toisaalta aihepiiri on aika korostetun teologinen, niin että ei kai sinne nyt ihan kauheasti parempiakaan hakijoita voi olla? Jos ei muuta, niin ainakin sain motivaatiota nyt ihan oikeasti valmistua tänä keväänä ja tehdä nuo kaikki sata roikkuvaa pikkusuoritusta loppuun.
Äiti sai töitä Nordeasta, niin että isänpäivänä juhlittiin oikeastaan enemmän sitä kuin isää. Sekä minä että Henrik oltiin äärettömän hämmentyneitä, koska kummankaan maailmankuvassa kukaan ei palkkaa ihmistä, joka on ollut muutaman kuukauden perustelematta poissa työelämästä, saati sitten 20 vuotta. Jorma lupasi tehdä silakkapihvejä äidin ensimmäisen työpäivän kunniaksi, eli luultavasti koko talo palaa joulukuun alussa. Karla suhtautui asiaan kaikkein pragmaattisimmin pohtimalla, että nyt äidin yritykselleen tilaamat mainoskynät meni ihan hukkaan, kun ei se voi enää siellä pankissa sitten jakaa niitä asiakkailleen.
Ajattelin, että voisin viimeinkin kiinnittää viime vuonna ostamani joulupallot kattoon.
