I sleep most nights, six hours on weekends

Aloitettiin gradusemma pitämällä sellainen alkuangsti että elämä on kamalaa ja pystytäänkö kukaan muka tähän. Kuulemma tässä kohtaa se on ihan normaalia, kuuluu asiaan, tavoiteltavaa. En tiedä, tuntui suurelta oivallukselta, etten pelkää sitä, saanko tehtyä, koska minähän teen, vaikka päälläni seisten, vaan sitä, mitä saan tehtyä ja kelpaako se kenellekään.

Töissäolo on mennyt sellaiseksi, että vapaapäivät mietin kotona että töissä on ihan kivaa ja työpäivät mietin peiton alla että elämä on kamalaa ja saan burnoutin. Alan hiljalleen kallistua sille kannalle, että on oikeasti sillai vähän kamalaa, eikä tämä ole vain asenneongelmaa, vaikka osittain varmasti sitäkin. Irtisanoutumisen piti olla marraskuun lopussa, sitten ajattelin lokakuun loppua, sitten lokakuun puoliväliä. Tällä hetkellä ajattelen lokakuun loppua. Kaksi kuukautta ei ole kauhean pitkä aika, ja voin ajatella näin sitten myös syyskuun lopussa, ja olla marraskuun loppuun. Tai puoleenväliin. Jouluna en kuitenkaan aio olla töissä, sen olen päättänyt.

Hain tammikuuksi vaalilautakuntaan ennakkoäänestykseen, toivottavasti ottavat, niin saisin jotain rahaa. Pari muutakin hakemusjuttua olisi, ja niissä kaikissa sama ongelma - olenko riittävän hyvä, kannattaako minun edes hakea tätä, eikö ole tosi noloa hakea jos en ole yhtään pätevä ja kun maailma on niin pieni - mutta olen nyt yrittänyt päättää että tänä vuonna haen ihan kaikkeen mikä vain etäisesti kiinnostaa tai on hyödyllistä että jos vaikka joskus olisin oikeasti jossain sellaisessa työpaikassa jossa haluaisin olla. Niin kuin kaverille sanoin, että tässä kohtaa kyse ei ole enää siitä, olenko minä hyvä (minä olen) vaan siitä, että ovatko muut parempia.

Haluaisin nukkua vähemmän että ehtisin tehdä enemmän.

tell me one thing you would never do

Elämä on kamalaa mutta onneksi se ei ole yllätys enää.

Vietin juhannuksen esseetä kirjoittaen, palautin jotain kamalaa mitä en halua suoraan sanottuna edes ajatella, ja kaksi päivää ennen töiden alkua vietin mm. silittäen lakanoitani. Jos tätä ei kutsuta post-traumaattiseksi stressihäiriöksi niin en tiedä että mitä. Onneksi ylihuomenna on tentti ettei stressaamista tarvitse ihan vielä lopettaa.

Haluaisin irtisanoutua töistä ja keskittyä pelkkään opiskeluun syksyllä, mutta en tiedä, onko mulla varaa sellaiseen. Töissä on koko ajan liian vähän porukkaa ja asiakkaat on vihaisia ja kaikki on pitkin lattioita ja minusta on tullut Se Ihminen, jolta kysytään puvuista kun ompelija ei ole paikalla, vaikka en edelleenkään niistä mitään mielestäni tiedä. Mielestäni on vähän hälyttävää, että viiden tunnin työpäivän jälkeen huvittaa joko maata sohvalla tai maata sängyssä. Vielä hälyttävämpi on ajatus, että ko. työpäivän jälkeen pitäisi ruoskia itsensä kirjoittamaan gradu, kun tämän kevään opinnoissakin oli jo ihan tarpeeksi.

Voisin kai tehdä opettajan sijaisuuksia, mutta tuntuu pikkuisen turhan epävarmalta luottaa siihen että jotain keikkatöitä tulee ehkä joskus.

Mitä ylipäätään teen sitten kun valmistun? Olen kiva ja ahkera ja vaikka sun mitä, mutta kuulemma nykypäivänä se ei riitä mihinkään, ja pessimisti ei pety ja mitä kaikkea, mutta ihan oikeasti helpottaisi elämää kauheasti jos ei tarvitsisi koko ajan miettiä että sitten vuoden päästä kun asun sillan alla. Alan yhä enemmän kallistua sille kannalle, että opiskelisin toisen tutkinnon ja sitten ehkä saan joskus töitä. Ongelmana on vain se, että kaikki mikä kiinnostaa edes etäisesti on jotakin humanistista, mikä ei nyt varsinaisesti edestauta tilannettani, ja oikikseen olen liian laiska.

Haluaisin syödä terveellisesti ja laihentua ja opiskella kivasti ja muutenkin olla sillai sellainen ihminen kun haluaisin olla, ja sitten en koskaan ole. En tiedä mutta luulen, että se, ettei koko ajan ahdistaisi niin paljon voisi auttaa aika paljon.

(Saahan sitä kaikenlaista toivoa.)

Näitä hetkiä kun muistan miksi olen tässä maisteriohjelmassa. <3 <3 <3

"She already gave us some bad grades so -"
"C is not really a bad grade."
"Well it is not but -"
"- but yes it is."

"It is nice when someone tells you I love you in ancient Greek."

"So who wants to take the responsibility of having the key?"
"..."
"..."
"..."
"..."
"I can do that."

"So basically I have been reading Wikipedia and the church's own webpages."
"So what is your topic?"
"Church of the Nativity. I had one book but the mention of the church was so short that -"
"But there is plenty of it in the course materials!"
"I do not have the access for them right now, do I?"
"I have the link to Dropbox if you want to!"
"Well it would be... no, I won't read them here."
"I love the way your face lightens up and then you realise you don't have time for this shit."

tietää pian itkevänsä että ei pitäisi olla tässä

Elämä on atm kuin yksi pitkä to do -lista, mutta sentään tykkään (lähes) kaikesta mitä teen. Kuvaavaa varmaan se, että suorastaan hyppelehdin ilosta, kun Hulluille päiville mulle oli laitettu vain 26 työtuntia (esim. viimesyksyisen 48 tunnin sijasta). Arabia on aika kamalaa, rabbiinisen kirjallisuuden käännöskurssi on superaikaavievää mutta mielenkiintoista ja kaiken muun hoidankin sitten vähän vasemmalla kädellä Sitten Kun Ehdin. Päätin, että kesällä en tee yhtään lisätunteja vaan keskityn ainoastaan opiskeluun, ja olen kauhean tyytyväinen päätökseeni jo nyt.

Käytiin toissa tiistaina katsomassa Allt som sägs Viiruksessa, ja voi hyvä Jumala miten masentava se oli. Että elämä on kamalaa lapsena ja nuorena ja aikuisenakin, eri tavalla vain. Autossa juteltiin äidin kanssa siitä, kuinka valmistun ihan kohta ja että mitäköhän sitten keksin. Jatko-opiskelu olisi siistiä mutta luultavasti en ole tarpeeksi hyvä ja vaikka olisikin, kuolisin nälkään ja ahdistukseen rahoituksen ja ohjauksen puutteessa. Opettajaksi en ole tarpeeksi kiva. Pitäisi varmaan hakea opiskelemaan jotain alaa, joka työllistäisi, mutta mitä? Kauppista? Oikista? Elämä on vaikeaa mutta onneksi se ei ole yllätys enää.

why'd I have to be such trouble to please / it wouldn't be me, oh if it was easy, if it was easy

Muutto oli ja meni, kämppä on ihana, kiire on hirveä ja tuntuu että en saa yksinkertaisiakaan koulujuttuja tehtyä. Vaihdan Jumbosta Itikseen takaisin ja se sentään vähän ilahduttaa, koska siellä mun ei tarvitse koko ajan miettiä että astunko jonkun varpaille jos teen jotain, saati sitten todistella kenellekään että osaan hoitaa työni ja oon ihan kiva.

Joulu meni töissä ja tapellessa. Isällä on kuulemma syöpä. Tuntuu että on taas vähän liikaa kaikkea kerralla mutta ehkä tämä tästä.