there would always be wars, that they were as easy to stop as glaciers.

Lontoo oli aika kiva. Lähdettiin matkalle epätavallisen ex tempore, mikä vaikeutti esimerkiksi hotellien varaamista aika huomattavasti. Yli 100 e/yö ei oikein houkuttanut, ja lopulta päädyttiin etsimään majoitusta Airbnb:stä. Luulin lähettäneeni tiedustelun Chiswickissä sijaitsevasta huoneesta, mutta pian sähköpostiini ilmestyi varausvahvistus, ja meillä oli kämppä, jota ei edes välttämättä haluttu. Hups. Lopulta vahinko onneksi osoittautuikin melko onnekkaaksi, koska majoituksemme muistutti enemmän hostellia kuin asuntoa. Emme esimerkiksi tavanneet asunnon omistajaa kertaakaan vierailumme aikana, ja nettiarvioissa meitä kauhistuttaneet keskustelut muiden asukkaiden kesken rajoittuivat muutamiin keittiövälineiden etsimiseen tai lainaamiseen liittyviin kommentteihin. (Airbnb:hen meitä oli toki kiitelty hyvästä kommunikaatiostamme?!)

Käytännön asiat eivät perusbrittiläiseen tyyliin aika oikein sujuneet. Seistiin matkan aikana epätietoisina niin bussijonossa, yöllisellä metroasemalla ja joukkoliikennetoimistossa, mutta hengissä selvittiin silti. Vaikka meinattiin kolkata muutama ihminen matkalaukkujen kanssa ympäri kaupunkia juostessamme ja syötiin muutaman kerran ruokaa, jonka hygienisuudesta ja muista syömismukavuutta parantavista asioista oltiin vähän epätietoisia.  Löysin mm. netin syövereistä suosituksen vegaaniravintolasta, ja kun päästiin paikan päälle, todettiin, että ruoka on kylmää, lattiat tahmeat ja ilmassa lentää kärpäsiä. Kiltteinä tyttöinä syötiin silti, ja jännitettiin loppuaika, saadaanko ruokamyrkytys. Ei saatu.

Budjettimatkailuteemaan sopivasti kierrettiin puistoja ja ilmaismuseoita ahkerasti. Nähtiin muun muassa haikaroita ja mandariinisorsia, mikä oli tietenkin oikein mukavaa ja sopi kevätmatka-teemaan hienosti. Lisäksi käytiin Harrodsilla kuolaamassa ruokaosastoa ja (... minä lähinnä) ihailemassa pukuosastoa. :D Maksettiin pääsymaksu vissiin ainoastaan The Monument -nimiseen pilariin kiipeämisestä, muuten marssittiin kaikkien please make a donation -kylttien ohi vain sillä asenteella, että sitten kun ollaan isoja ja rikkaita ja asutaan St. Pancrasin renessanssi-hotellissa. Tate Modern oli kiva, Imperial War Museum tosi hieno, Science Museum ei sen sijaan oikein vakuuttanut. Oltiin vähän liian humanisteja ymmärtääksemme, miksi sukelluskello A eroaa sukelluskello B:stä ja mitä sukelluskellolla itse asiassa tehdään, eivätkä kaikkialla parveilleet lapsilaumat ja kansankiihottajina toimineet museo-oppaat tehneet kokemuksesta muutenkaan erityisen miellyttävää. Luovutettiin kahden kerroksen jälkeen, jonka jälkeen etsittiin uloskäyntiä lapsilaumoja väistellen varmaan puoli tuntia. Jos aikaisemmin Les Halles on edustanut mulle Helvetin esikartanoa, niin Science Museum tiistai-aamupäivänä kiilaa kyllä edelle...

Kirkkojen pääsymaksut (~20 euroa) kauhistuttivat, koska eihän kirkkoon nyt voi maksaa sisään. Messuun olisi toki päässyt ilmaiseksi, mutta siellä olisi kohteliaisuussyistä joutunut viettämään vähän kauemmin aikaa ja voinut kiertää vähän vähemmän kirkkoa kuin mitä olisimme halunneet. Paavi sai tällä kertaa (... tai tälläkin kertaa) meidän suosion puolelleen. Kirkollisen kulttuurin sijasta päätettiinkin investoida korkeakulttuuriin (... no, musikaaliin). Käytiin katsomassa Cats. Meillä oli paikat kakkosparvelta, eikä aluksi nähty lavan yhtä kulmaa ollenkaan. Väliajalla spottailtiin, mistä löytyy tyhjiä paikkoja ja ovelasti hiippailtiin sinne. Vaikka paikanvaihdos paransi katsomisnautintoa huomattavasti, ei silti ymmärretty, miksi tuo nyt muka on maailman katsotuin musikaali.

Vikana aamuna oli kiva herätä 4:30, matkata Gatwickiin ja todeta, että lento on myöhässä, koska Suomessa tuulee. Lopulta kone oli vaatimattoman tunnin myöhässä. Koska olin laskenut koneen laskeutumisajan ja töiden alkamisen väliin kaksi tuntia, tuli töihin lievä kiire ja matkasin sinne lopulta taksilla. Ehdin silti! Ulos leimasin 00:48, ja kotona oli niin sankari-Riikka-olo, että olin ihan pakahtua. Menin kuitenkin nukkumaan vain herätäkseni taas seuraavana päivänä järjestelemään kenkiä siisteihin jonoihin. Mutta nyt on Hullut päivät taas puoleksi vuodeksi ohi. <3

"1980-luvulla riittivät kun hommat tulivat hoidetuiksi. Nykyään se ei riitä vielä mihinkään."

Tänään ihminen, josta olen vinkunut koko proseminaarin ajan että voi vitun Pentti, kehui mun kandityötä, sanoi etten saa stressata liikaa ja toivotti onnea kevääseen ja graduun oikein henkilökohtaisesti. Saatan olla ehkä vähän hysteerisessä mielentilassa (muutama ilta sitten säikäytin Tuulin laulamalla puolisen tuntia virsiä ääneen tiskatessani), mutta tuli ihan kyyneleet silmiin. :D Voi Pentti. Jos se ei olisi muuten ollut niin tavattoman ärsyttävä setäilijä, olisin ehkä joutunut mielessäni pyytämään anteeksi kaikkia pahoja sanojani.

Muutto meni kivasti, jalat ja niskat ovat vähemmän kipeät kuin mitä olisin kuvitellut ja ilmeisesti en saanutkaan keuhkotautia, vaikka juoksentelin ulkona t-paidassa ja farkuissa. Uusi asunto on i-ha-na. En muuta täältä ikinä pois. (Paitsi kesäkuussa kun on pakko.) Mulla on tosi kiva huone, jonka ikkunasta näkyy kadulle: ihmisiä! Elämää! Meillä ei ole seinänaapureita, joten ei tarvitse surra meteliä kuin rappukäytävästä. Keittiö on valtava. Sekoitan jatkuvasti jääkaapin ja keittiön kaapin, koska tuntuu luonnottomalta, että keittiössä on molemmat ja ne vielä mahtuvat vierekkäin.

Kaiken kaikkiaan on aika onnellinen olo.  <3