Joulu eikä tunnu ollenkaan siltä, vaikka periaatteessa kaikki on sillai kun pitääkin ja lahjat on ostettu (ja mietitty keskimääräistä paremmin, kerrankin). Olen jotenkin jo valmiiksi väsynyt, mummo on täällä eli luvassa on ärsyttävää vieraskoreilua, tyhmiin kysymyksiin vastaamista ja Ihanaa Perinnejoulua, jollaista kukaan ei oikeasti ole koskaan edes viettänyt. Itse makaisin mieluusti peiton alla erakoitumassa & kärttyilemässä. Olen joka vuosi vain enemmän ja enemmän jouluihminen...
Mutta ehkä se tästä. Jos nyt pitäisi jotain ihan oikeaa lomaa tässä ja yrittäisi olla ajattelematta tai tekemättä mitään. Kun vielä oppisi olemaan niin. Ainakin mulla on kamalasti luettavaa, niin kuin esimerkiksi Pentti Saarikosken nuoruuden päiväkirjat. Jos yrittäisi vaihteeksi ymmärtää jonkun toisen elämää?
Elämä on vaikeaa ja silti kaikesta huolimatta yleensä ihan kivaa.
maanantai 24. joulukuuta 2012
torstai 25. lokakuuta 2012
"My heart is in the right place but fuck I'm stupid."
Mua ahdistaa tällä hetkellä ihan älyttömästi tulevaisuus. Ekan periodin tuudittauduin siihen, että lallallaa vastahan sitä tultiin yliopistoon ja kunhan ensiksi nämä perusopinnot tästä opiskelen, mutta nyt ensi vuoden opintoja suunnitellessani aloin oikeasti kunnolla tiedostaa, että hitto, munhan pitäisi tietää sivuaineeni tässä aika tosi pian. Sekä se, mikä musta tulee isona. Joku muu kuin Ärrän täti, toivottavasti...
On häiritsevää, kun ei tiedä, mitä sitä tarkalleen ottaen haluaa. Haaveilin uskonnonopettajan urasta pitkään, kunnes tajusin, että nykynuoriso on aika vaikeaa ja aineen, johon liittyy samantyylisiä vahvoja tuntemuksia kuin ruotsiin, opettaminen voi olla melkoisen haastavaa. Ja että en varsinaisesti ole mikään auktoriteettihahmo. Ja että työllistyminen on vaikeaa. Toisaalta tiedostan, että olen itse hirveän kiinnostunut aiheesta ja minusta olisi kiva välittää kiinnostustani eteenpäin. Ja että olisin todennäköisesti mukavampi opettaja kuin joku sellainen perinteinen stereotyyppinen uskismummeli.
Tutkijan urasta tuntuu niin typerältä haaveilla nyt perusopintojen alkuvaiheessa, etten kehtaa kertoa sellaista miettiväni. Ja onhan se epävarmaa ja yksinäistä ja taloudellisesti typerää. Enkä edes tiedä, olisinko lähellekään tarpeeksi hyvä, saati sitten kiinnostunut tutkimisesta. Siinä jossain graduvaiheessa olen aika varmasti kiroamassa yliopistoa, tutkimusta ja maailmaa jonnekin ties minne, ja naureskelen itselleni Silloin Joskus miettimässä, että tätä voisin joskus tehdä elääkseeni.
Jotenkin pitäisi ehkä tajuta se, että se suuresti ihailemani ja kaipaavani varmuus ei vain ole semmoinen asia, jota nykypäivän maailmassa ja työelämässä olisi tällaiselle humanistisemman alan ihmiselle olemassa. Että jos kaipaisin sitä, olisin mennyt yläasteen jälkeen opiskelemaan esimerkiksi sairaanhoitajaksi, niitä kaivataan aina ja etenkin tulevaisuudessa koska suuret ikäluokat, enkä lukisi niitä asioita joista olen kiinnostunut. Ja että todennäköisesti olen onnellisempi lukiessani edes nyt niitä asioita, joista olen kiinnostunut. Ja että varmasti voin tarvittaessa opiskella lisää vaikka kokonaan toisen tutkinnon, jos en mihinkään koskaan työllisty.
Susa huomautti, että en voi nähdä elämääni jatkuvasti pelkkänä to do -listana ja sellaisen odottamisena, mitä ei ikinä tule tai mikä tulee joskus tulevaisuudessa. Että olen puhunut yliopistosta ja teologiasta siitä saakka kuin ekan kerran tutustuttiin, ja nyt olisi se hetki jolloin voisi ehkä elää hetkessä ja olla tyytyväinen. Se tuntuu melkoisen Suurelta vaatimukselta, mutta ehkä se olisi ihan fiksua.
On häiritsevää, kun ei tiedä, mitä sitä tarkalleen ottaen haluaa. Haaveilin uskonnonopettajan urasta pitkään, kunnes tajusin, että nykynuoriso on aika vaikeaa ja aineen, johon liittyy samantyylisiä vahvoja tuntemuksia kuin ruotsiin, opettaminen voi olla melkoisen haastavaa. Ja että en varsinaisesti ole mikään auktoriteettihahmo. Ja että työllistyminen on vaikeaa. Toisaalta tiedostan, että olen itse hirveän kiinnostunut aiheesta ja minusta olisi kiva välittää kiinnostustani eteenpäin. Ja että olisin todennäköisesti mukavampi opettaja kuin joku sellainen perinteinen stereotyyppinen uskismummeli.
Tutkijan urasta tuntuu niin typerältä haaveilla nyt perusopintojen alkuvaiheessa, etten kehtaa kertoa sellaista miettiväni. Ja onhan se epävarmaa ja yksinäistä ja taloudellisesti typerää. Enkä edes tiedä, olisinko lähellekään tarpeeksi hyvä, saati sitten kiinnostunut tutkimisesta. Siinä jossain graduvaiheessa olen aika varmasti kiroamassa yliopistoa, tutkimusta ja maailmaa jonnekin ties minne, ja naureskelen itselleni Silloin Joskus miettimässä, että tätä voisin joskus tehdä elääkseeni.
Jotenkin pitäisi ehkä tajuta se, että se suuresti ihailemani ja kaipaavani varmuus ei vain ole semmoinen asia, jota nykypäivän maailmassa ja työelämässä olisi tällaiselle humanistisemman alan ihmiselle olemassa. Että jos kaipaisin sitä, olisin mennyt yläasteen jälkeen opiskelemaan esimerkiksi sairaanhoitajaksi, niitä kaivataan aina ja etenkin tulevaisuudessa koska suuret ikäluokat, enkä lukisi niitä asioita joista olen kiinnostunut. Ja että todennäköisesti olen onnellisempi lukiessani edes nyt niitä asioita, joista olen kiinnostunut. Ja että varmasti voin tarvittaessa opiskella lisää vaikka kokonaan toisen tutkinnon, jos en mihinkään koskaan työllisty.
Susa huomautti, että en voi nähdä elämääni jatkuvasti pelkkänä to do -listana ja sellaisen odottamisena, mitä ei ikinä tule tai mikä tulee joskus tulevaisuudessa. Että olen puhunut yliopistosta ja teologiasta siitä saakka kuin ekan kerran tutustuttiin, ja nyt olisi se hetki jolloin voisi ehkä elää hetkessä ja olla tyytyväinen. Se tuntuu melkoisen Suurelta vaatimukselta, mutta ehkä se olisi ihan fiksua.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Eka periodi ohitse ja olen vain niin onnellinen. Opiskelut on mielenkiintoisia, ihmiset on kivoja ja tykkään oikeastaan aika lailla kaikesta. Viestintä- ja vuorovaikutuskurssikin, jota inhosin suuresti, on ohi.
Ja mulla on loma. Lomalomaloma. Se on sananakin jotenkin ihana, sellainen lötkö. Paljon unta ja nukkumista ja ehkä vähän myös sosiaalista elämää. Katsottiin äsken Breaking the Waves ja oi että, rakastin sitä. Pidän siitä, kuinka elokuva tai kirja on sellainen kokonaisvaltainen tunne-elämys ja tämä oli ehdottomasti sitä. Ihan tyhjä mieli, kaunista. :3
Ja mulla on loma. Lomalomaloma. Se on sananakin jotenkin ihana, sellainen lötkö. Paljon unta ja nukkumista ja ehkä vähän myös sosiaalista elämää. Katsottiin äsken Breaking the Waves ja oi että, rakastin sitä. Pidän siitä, kuinka elokuva tai kirja on sellainen kokonaisvaltainen tunne-elämys ja tämä oli ehdottomasti sitä. Ihan tyhjä mieli, kaunista. :3
lauantai 13. lokakuuta 2012
be sure to wear some flowers in your hair
Onpa ihana olo tällainen, kun mieli on tyhjä. Ettei kaiken ajattelun taustalla pyöri se syöpä syöpä syöpä...
Äiti oli ostanut kakun asian kunniaksi, ja Karla tuli halaamaan mua, vaikkei sille edes kunnolla kerrottu, mistä oli kyse. Henrik sanoi "onnea, Riikka elää vielä puoli vuotta", silloin on seuraava kontrolli. Lääkäri oli ihana: "Sinä olet terve! Nyt voit unohtaa kaikki hetkeksi aikaa."
Onni. Ja tenttikin meni hyvin. Ja keskiviikon porttositsit olivat kivat.
Äiti oli ostanut kakun asian kunniaksi, ja Karla tuli halaamaan mua, vaikkei sille edes kunnolla kerrottu, mistä oli kyse. Henrik sanoi "onnea, Riikka elää vielä puoli vuotta", silloin on seuraava kontrolli. Lääkäri oli ihana: "Sinä olet terve! Nyt voit unohtaa kaikki hetkeksi aikaa."
Onni. Ja tenttikin meni hyvin. Ja keskiviikon porttositsit olivat kivat.
maanantai 24. syyskuuta 2012
tiistai 11. syyskuuta 2012
the beast may try to hug you.
Yliopistoilussa on muutakin jännää kuin itse opiskelu, suurina esimerkkeinä nyt esimerkiksi Sosiaalinen Elämä kaikkine rientoineen sekä sitten toki kaikki uudet paikat. On järkyttävä tajuta, kuinka uusin silmin näkee kotikaupunkinsa, kun opiskelee sen keskustassa eikä jossain sattumanvaraisessa reunassa! Ihan keskustasta paljastuu kaikenmoisia hassuja yliopistorakennuksia - esimerkiksi itse teologinen tiedekunta löytyy ihan Kluuvin kauppakeskuksen vierestä Aleksanterinkadulta ratikkapysäkkiä vastapäätä - ja yhtenä päivänä ehdin eksyä pahemman kerran, kun etsin muuatta kerhotilaa Mechelininkadulta enkä vain löytänyt sinne iPhonen hienosta paikannustoiminnosta huolimatta. Lopulta kysyin reittiä kahdelta ystävällismieliseltä tyttölapselta, jotka olivat itse menossa samaan suuntaan - ja löysin perille.
On myös outoa, kuinka muualta Suomesta saapuneet kanssaopiskelijat pitävät mua paljasjalkaisena helsinkiläisenä: en ole koskaan itse kokenut itseäni mitenkään 'stadilaiseksi', ja nyt saan jatkuvasti kuulla puhuvani helsinkiä ja syyllistyväni helsinkiläisyyksiin. Kuten esimerkiksi siihen, että väitän ratikkamatkaa Kaisaniemestä Töölön YTHS:lle pitkäksi ja etten halua kävellä vesisateessa. :(
Muuten meidän tuutoriryhmä on oikein kiva. Vaikka ensivaikutelmani oli sellainen, että näidenkö kanssa pitäisi hengata viikko. Tuutorista puolestaan tuli mieleen eräs 'hivenen' ärsyttävä irc-tuttava. Joka on tosin onneksi kadonnut jonnekin... Noh, joka tapauksessa nyt olen vallan ihastunut kaikkiin noista ihmisistä! Kauhean iloista, sosiaalista ja mukavaa porukkaa, jonka kanssa on helppo jutella ja sosialisoida jopa tällaisen erakkoluonteen kuin minun. Tänään kerroin hienosta ennakkoluulolistastani, jonka tein orientoivalla viikolla, ja sain heti innostuneen vastaanoton että laita FB:hen se, halutaan lukea! Ilmeisesti en ollut ainoa vastaavanlaisia juttuja pohdiskellut, koska juteltiin omista ensivaikutelmista aika paljon ja hiuuukka kyllä oli mennyt joidenkin kohdalta metsään. :D
Mun teologistereotypia on ollut pelottavan paikkansapitämätön. Hirveän värikästä porukkaa saapunut tuonne! Totta kai joukossa on niitä stereotyyppisiä uskiksia, joista tämä ominaisuus huokuu viidentoista kilometrin päähän, mutta niitä on huomattavasti vähemmän kuin etukäteen ajattelin. Ja pari erittäin ihmeellistä tapausta, mm. viehättäviin prinsessamekkoihin pukeutuva TODELLA kovaääninen tyttölapsi. Ilmeisesti mikään ei ole kuitenkaan ikuista: kun menin latinan luennolle ekaa kertaa, säikähdin ihmisten elähtänyttä olemusta. Kolmessa vuodessa ehtii selvästi tapahtua jonkinlainen teologisoituminen ja kulahtaminen. Tai sitten tuolla on vain jotenkin poikkeuksellisen vanhaa ja väsynyttä väkeä sattunut mun kanssa samaan ryhmään. Jännittävää nähdä, mitenkä tämä sitten ilmenee omalla kohdalla... :D
Opiskelukin on toki aiheuttanut suuria pohdiskeluja, kun opintopisteitä olisi kiva saada kasaan kohtuullinen määrä: nyt, kun ei ole vielä pakko ottaa opintolainaa TAI tehdä hirmuisesti töitä opiskeluaikana, yritän parhaani mukaan kököttää luennoilla ja puuhastella kaikenlaista valmistumista edistävää. Nyt alussa on vielä motivaatiotakin, ja tänäkin sunnuntai-iltana huomasin kauhukseni käyttäneeni tuntikausia opintojeni setvimiseen. Nyt kaiken pitäisi olla kuitenkin suunnilleen ookoo, olettaen että mahdun kaikille haluamilleni kursseille ja että en kuole stressiin ensimmäisessä periodissa, jonne olen tunkenut 7,5 opintopistettä suosituksia enemmän tavaraa. Yksi opintopiste on noin 27 tuntia hommia, eli tästä voisi päätellä, että mulla on viikko vähemmän vapaa-aikaa kuin kanssaopiskelijoillani. Noin kirjoitettuna se kuulostaa aika pahalta, mutta toisaalta sukupuolentutkimuksen johdantokurssi vaikutti tosi mielenkiintoiselta, ja latina lie helpoin klassisista kielistä.
Teologian opintoihin kuuluu siis tosiaan pakollisena kymmenen opintopisteen laajuinen klassinen (=kuollut) kieli, pappislinjalaisparoilla kolme sellaista. Itse valitsin pitkän pohdiskelun jälkeen omaan opinto-ohjelmaani latinan, vaikka koko kesän sitkeästi ajattelin, että kreikan opiskelu olisi ihanaa. Uudenlaiset kirjaimet olisi toki ollut hauska oppia, mutta tutustuttuani tarkemmin kielen perusteisiin ja kuultuani, että kreikassa w ja h ovat vokaaleita, päätin mennä sieltä, mistä aita on matalin, ja alkaa opiskella latinaa. Pidän keskiajasta ja olen opiskellut ranskaa sekä italiaa aikaisemin, eli kuvittelisin, ettei valinta ole aivan huono. Vaikka meidän latina on enemmän antiikin latinaa... No joo.
Suurempi valinta tulee eteen tuon linjavalinnan kanssa sitten. Meillä on A1-linja papeille, B-linjat aineenopettajille ja A2-linja kaikille muille, ja nyt olen ihan ahdistunut siitä, mikä olisi järkevää tulevan työllistymisen kannalta. D: Toivon, että asia selviää piakkoin, koska epävarmuus on ikävää. Toisaalta epävarmaa linjavalinta on joka tapauksessa, jos jostain sisältäni löydän kiinnostuksen opetusalaan: hakijoita on Aika Monta Muuta, ja pedagogisiin hässäköihin valitaan 30 ihmistä vuosittain. Ei siis kuulemma ole ollenkaan epätavallista, että linjan pääsykokeissa vieraillaan useamman kerran...
On myös outoa, kuinka muualta Suomesta saapuneet kanssaopiskelijat pitävät mua paljasjalkaisena helsinkiläisenä: en ole koskaan itse kokenut itseäni mitenkään 'stadilaiseksi', ja nyt saan jatkuvasti kuulla puhuvani helsinkiä ja syyllistyväni helsinkiläisyyksiin. Kuten esimerkiksi siihen, että väitän ratikkamatkaa Kaisaniemestä Töölön YTHS:lle pitkäksi ja etten halua kävellä vesisateessa. :(
Muuten meidän tuutoriryhmä on oikein kiva. Vaikka ensivaikutelmani oli sellainen, että näidenkö kanssa pitäisi hengata viikko. Tuutorista puolestaan tuli mieleen eräs 'hivenen' ärsyttävä irc-tuttava. Joka on tosin onneksi kadonnut jonnekin... Noh, joka tapauksessa nyt olen vallan ihastunut kaikkiin noista ihmisistä! Kauhean iloista, sosiaalista ja mukavaa porukkaa, jonka kanssa on helppo jutella ja sosialisoida jopa tällaisen erakkoluonteen kuin minun. Tänään kerroin hienosta ennakkoluulolistastani, jonka tein orientoivalla viikolla, ja sain heti innostuneen vastaanoton että laita FB:hen se, halutaan lukea! Ilmeisesti en ollut ainoa vastaavanlaisia juttuja pohdiskellut, koska juteltiin omista ensivaikutelmista aika paljon ja hiuuukka kyllä oli mennyt joidenkin kohdalta metsään. :D
Mun teologistereotypia on ollut pelottavan paikkansapitämätön. Hirveän värikästä porukkaa saapunut tuonne! Totta kai joukossa on niitä stereotyyppisiä uskiksia, joista tämä ominaisuus huokuu viidentoista kilometrin päähän, mutta niitä on huomattavasti vähemmän kuin etukäteen ajattelin. Ja pari erittäin ihmeellistä tapausta, mm. viehättäviin prinsessamekkoihin pukeutuva TODELLA kovaääninen tyttölapsi. Ilmeisesti mikään ei ole kuitenkaan ikuista: kun menin latinan luennolle ekaa kertaa, säikähdin ihmisten elähtänyttä olemusta. Kolmessa vuodessa ehtii selvästi tapahtua jonkinlainen teologisoituminen ja kulahtaminen. Tai sitten tuolla on vain jotenkin poikkeuksellisen vanhaa ja väsynyttä väkeä sattunut mun kanssa samaan ryhmään. Jännittävää nähdä, mitenkä tämä sitten ilmenee omalla kohdalla... :D
Opiskelukin on toki aiheuttanut suuria pohdiskeluja, kun opintopisteitä olisi kiva saada kasaan kohtuullinen määrä: nyt, kun ei ole vielä pakko ottaa opintolainaa TAI tehdä hirmuisesti töitä opiskeluaikana, yritän parhaani mukaan kököttää luennoilla ja puuhastella kaikenlaista valmistumista edistävää. Nyt alussa on vielä motivaatiotakin, ja tänäkin sunnuntai-iltana huomasin kauhukseni käyttäneeni tuntikausia opintojeni setvimiseen. Nyt kaiken pitäisi olla kuitenkin suunnilleen ookoo, olettaen että mahdun kaikille haluamilleni kursseille ja että en kuole stressiin ensimmäisessä periodissa, jonne olen tunkenut 7,5 opintopistettä suosituksia enemmän tavaraa. Yksi opintopiste on noin 27 tuntia hommia, eli tästä voisi päätellä, että mulla on viikko vähemmän vapaa-aikaa kuin kanssaopiskelijoillani. Noin kirjoitettuna se kuulostaa aika pahalta, mutta toisaalta sukupuolentutkimuksen johdantokurssi vaikutti tosi mielenkiintoiselta, ja latina lie helpoin klassisista kielistä.
Teologian opintoihin kuuluu siis tosiaan pakollisena kymmenen opintopisteen laajuinen klassinen (=kuollut) kieli, pappislinjalaisparoilla kolme sellaista. Itse valitsin pitkän pohdiskelun jälkeen omaan opinto-ohjelmaani latinan, vaikka koko kesän sitkeästi ajattelin, että kreikan opiskelu olisi ihanaa. Uudenlaiset kirjaimet olisi toki ollut hauska oppia, mutta tutustuttuani tarkemmin kielen perusteisiin ja kuultuani, että kreikassa w ja h ovat vokaaleita, päätin mennä sieltä, mistä aita on matalin, ja alkaa opiskella latinaa. Pidän keskiajasta ja olen opiskellut ranskaa sekä italiaa aikaisemin, eli kuvittelisin, ettei valinta ole aivan huono. Vaikka meidän latina on enemmän antiikin latinaa... No joo.
Suurempi valinta tulee eteen tuon linjavalinnan kanssa sitten. Meillä on A1-linja papeille, B-linjat aineenopettajille ja A2-linja kaikille muille, ja nyt olen ihan ahdistunut siitä, mikä olisi järkevää tulevan työllistymisen kannalta. D: Toivon, että asia selviää piakkoin, koska epävarmuus on ikävää. Toisaalta epävarmaa linjavalinta on joka tapauksessa, jos jostain sisältäni löydän kiinnostuksen opetusalaan: hakijoita on Aika Monta Muuta, ja pedagogisiin hässäköihin valitaan 30 ihmistä vuosittain. Ei siis kuulemma ole ollenkaan epätavallista, että linjan pääsykokeissa vieraillaan useamman kerran...
lauantai 8. syyskuuta 2012
On hassua ajatella, että olen viimeinkin yliopistossa ja vieläpä siinä tiedekunnassa, josta olen haaveillut jostain seiskaluokalta asti - siitä saakka, kun selvisi, että ihmisten hassuja uskomuksia voi jossain ihan oikeasti opiskella lisää. "Upottautuminen pelottavaan dogmaattiseen suohon" kuten tuutoriryhmäläiseni teologian opiskelua tässä yksi päivä kuvaili ei kuitenkaan ollut mitenkään itsestään selvä valinta: jossain vaiheessa haaveilin oikeustieteellisestä, joskus suomen kielestä, joskus ruotsin kielestä. Lukiossa kuitenkin totesin, etteivät kielet tai laki kumpikaan ole mun asioita: pidän kauniista suomen sanoista, pidän ruotsista kielenä (miksen maanakin) ja lakimiesten palkat ovat turvallisuudentunnetta herättäviä, mutta en mä noihin mihinkään osaisi syventyä. Mulle opiskelussa on aina ollut tärkeää se, että opiskeltavaa asiaa on oikeasti kiva lukea - toki tylsiäkin juttuja voi lukea ja niistä voi rämpiä itselleen vieläpä hyvät arvosanat, mutta mielenkiinto on kuitenkin se juttu, joka tekee onnelliseksi.
Lukion loppupuolella äiti piti minulle tiukkasävyisen puhuttelun siitä, miten teoreettista filosofiaa en ala opiskella missään olosuhteissa. Tulin varmaan silloin ensimmäistä kertaa ulos kaapista sen suhteen, että ajattelin kyllä ihan teologiaa - ja sain yllättävän positiivisen vastaanoton, huolimatta siitä sivuseikasta, että perheenjäsenille oli suhteellisen selvää, ettei musta pappia tulisi. Äiti listasi heti hirveän kasan tuttujaan ja tutuntuttujaan, jotka ovat teologeja ja nyt töissä Nokialla tai Helsingin Sanomissa tai jossain muussa Hienossa Työpaikassa, ja isä oli puolestaan heti suunnittelemassa mulle tohtorinuraa. Ehkä siksi, että sen omat opiskelut jäivät 23 opintoviikkoon, ja olisi siistiä, kun perheessä olisi joku Tosi Akateeminen?
Toki suhtautumistapoja on ollut muitakin. Muutama vanhempi sukulainen ihastelee edelleen, miten kivaa on, kun sukuun saadaan vaihteeksi pappi; eräs naapurintäti puolestaan katsoi asiakseen huomauttaa, että on turhaa olla vaatimaton: kannattaisi pyrkiä elämään omaa unelmaansa eli tehdä kuten hänen lapsensa ja mennä kauppakorkeakouluun. Kesällä vietin myös rakastettavan parituntisen jo keski-ikäisen työkaverin seurassa, kun tämä innostui selostamaan minulle uskoontulonsa vaihe vaiheelta sekä kertomaan tulkintojaan Raamatusta. Änkyräateisteihin en ole vielä juurikaan törmännyt, odotan innolla, että pääsen pitämään hienoja, apologeettisia puheenvuoroja - tai ainakin tilanteeseen, jossa minun oletetaan esittävän sellaisia.
Mutta joo. Sisäänpääsy oli kiva asia, ja eipä tuota opinto-opasta selaillessa ole vielä iskenyt sellainen olo, että mitäköhän olen mennyt tekemään. Kaikkea kivaa löytyy enemmän kuin laki sallii, eivätkä nuo perusopinnotkaan, jotka pitäisi ensin rämpiä läpi, tylsiltä vaikuta. Uskontotieteen luennot ovat ainakin tähän mennessä olleet oikein lystikkäitä. Vaikka lukion jälkeen tuntuukin hassulta, että kurssilla istuu 230 opiskelijaa sen 23 ihmisen sijasta...
Lukion loppupuolella äiti piti minulle tiukkasävyisen puhuttelun siitä, miten teoreettista filosofiaa en ala opiskella missään olosuhteissa. Tulin varmaan silloin ensimmäistä kertaa ulos kaapista sen suhteen, että ajattelin kyllä ihan teologiaa - ja sain yllättävän positiivisen vastaanoton, huolimatta siitä sivuseikasta, että perheenjäsenille oli suhteellisen selvää, ettei musta pappia tulisi. Äiti listasi heti hirveän kasan tuttujaan ja tutuntuttujaan, jotka ovat teologeja ja nyt töissä Nokialla tai Helsingin Sanomissa tai jossain muussa Hienossa Työpaikassa, ja isä oli puolestaan heti suunnittelemassa mulle tohtorinuraa. Ehkä siksi, että sen omat opiskelut jäivät 23 opintoviikkoon, ja olisi siistiä, kun perheessä olisi joku Tosi Akateeminen?
Toki suhtautumistapoja on ollut muitakin. Muutama vanhempi sukulainen ihastelee edelleen, miten kivaa on, kun sukuun saadaan vaihteeksi pappi; eräs naapurintäti puolestaan katsoi asiakseen huomauttaa, että on turhaa olla vaatimaton: kannattaisi pyrkiä elämään omaa unelmaansa eli tehdä kuten hänen lapsensa ja mennä kauppakorkeakouluun. Kesällä vietin myös rakastettavan parituntisen jo keski-ikäisen työkaverin seurassa, kun tämä innostui selostamaan minulle uskoontulonsa vaihe vaiheelta sekä kertomaan tulkintojaan Raamatusta. Änkyräateisteihin en ole vielä juurikaan törmännyt, odotan innolla, että pääsen pitämään hienoja, apologeettisia puheenvuoroja - tai ainakin tilanteeseen, jossa minun oletetaan esittävän sellaisia.
Mutta joo. Sisäänpääsy oli kiva asia, ja eipä tuota opinto-opasta selaillessa ole vielä iskenyt sellainen olo, että mitäköhän olen mennyt tekemään. Kaikkea kivaa löytyy enemmän kuin laki sallii, eivätkä nuo perusopinnotkaan, jotka pitäisi ensin rämpiä läpi, tylsiltä vaikuta. Uskontotieteen luennot ovat ainakin tähän mennessä olleet oikein lystikkäitä. Vaikka lukion jälkeen tuntuukin hassulta, että kurssilla istuu 230 opiskelijaa sen 23 ihmisen sijasta...
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
ja kavuta sänkyyn ja katsoa kattoa ja
odottaa unta ja anna kuumaisemien
loppua.
- Jouni Pyysalo: Jumalan asiakas, rukous tyhjään
Pääsykokeet (tai no, koe, en mennyt Joensuuhun, koska kova ilma nyt on ja pitkä matka, parempi on että kotonas olet, taikka menet juomaan, korttia lyömään ja leikitsemään, niin sinä paremmin voit arkena työtä tehdä. -- niin ettei yhtään päivää ole viikossa jonka päälle enemmän syntiä tehdään kuin sunnuntain päälle. Näin pääsykoekirjaani lainatakseni.) ohitse. Olo on vähän hutera, mutta tuolla tuli vain niin sellainen olo, että tänne minä haluan! Se oli hurjan muikeaa.
Nyt voikin sitten alkaa miettiä Pariisia. :3
odottaa unta ja anna kuumaisemien
loppua.
- Jouni Pyysalo: Jumalan asiakas, rukous tyhjään
Pääsykokeet (tai no, koe, en mennyt Joensuuhun, koska kova ilma nyt on ja pitkä matka, parempi on että kotonas olet, taikka menet juomaan, korttia lyömään ja leikitsemään, niin sinä paremmin voit arkena työtä tehdä. -- niin ettei yhtään päivää ole viikossa jonka päälle enemmän syntiä tehdään kuin sunnuntain päälle. Näin pääsykoekirjaani lainatakseni.) ohitse. Olo on vähän hutera, mutta tuolla tuli vain niin sellainen olo, että tänne minä haluan! Se oli hurjan muikeaa.
Nyt voikin sitten alkaa miettiä Pariisia. :3
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Не люблю, когда люди знают обо мне слишком много.
Yleensä näissä blogeissa on kai jotenkin tapana esitellä itsensä. Olen huono esittäytymään enkä kovin mielenkiintoinen ihminen, mutta yritän silti, ihan noin niin kuin kohteliaisuussyistä. Vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että on noin niin kuin yleisesti ottaen parempi tietää ihmisistä enemmän kuin mitä he tietävät minusta. Joka tapauksessa.
Hei, olen Riikka. Pidän John Irvingin ja Margaret Atwoodin kirjoista, A Softer Worldin sarjakuvista, lämpimistä kesäsateista ja kirahveista sekä maailmasta an sich. Rakastan valvottuja öitä, tunnetta hetkeä ennen kuin nukahtaa päiväuneen ja kaikkea ihanaa pientä syötävää. En pidä tyhmistä ihmisistä enkä kylmästä. Palelen siti koko ajan. Menneisyydessäni olin heppatyttö ja halusin lakimieheksi. Suurena haluaisin olla sillai sivistynyt tai ainakin sinne päin. Onnellisuus olisi kanssa ihan mukavaa.
11-vuotias siskoni luonnehti minua joskus "vanhaksi, tylsäksi ja ei ollenkaan lystikkääksi". Otin sanat sydämeeni, mutten liiemmin tutkiskellut niitä, koska ne ovat aika lailla totta. Toinen luonnehdinta, kaverilta tosin, kuului että 20-luvun moraalilla varustettu kaikille hyvää tahtova pessimistinen fasaani". Se on ehkä vähän kaunisteltu versio, mutta ehkä siltikin ihan osuva - jos en olisi ihminen, olisin varmasti fasaani.
Tässä blogissa ajattelin hölistä elämästäni, siitä ja tästä. Yleisesti ottaen en ole harrastanut avautumista netissä, enkä todennäköisesti tee sitä nytkään. Kaikkea jännittävää voi kuitenkin sattua.
Hei, olen Riikka. Pidän John Irvingin ja Margaret Atwoodin kirjoista, A Softer Worldin sarjakuvista, lämpimistä kesäsateista ja kirahveista sekä maailmasta an sich. Rakastan valvottuja öitä, tunnetta hetkeä ennen kuin nukahtaa päiväuneen ja kaikkea ihanaa pientä syötävää. En pidä tyhmistä ihmisistä enkä kylmästä. Palelen siti koko ajan. Menneisyydessäni olin heppatyttö ja halusin lakimieheksi. Suurena haluaisin olla sillai sivistynyt tai ainakin sinne päin. Onnellisuus olisi kanssa ihan mukavaa.
11-vuotias siskoni luonnehti minua joskus "vanhaksi, tylsäksi ja ei ollenkaan lystikkääksi". Otin sanat sydämeeni, mutten liiemmin tutkiskellut niitä, koska ne ovat aika lailla totta. Toinen luonnehdinta, kaverilta tosin, kuului että 20-luvun moraalilla varustettu kaikille hyvää tahtova pessimistinen fasaani". Se on ehkä vähän kaunisteltu versio, mutta ehkä siltikin ihan osuva - jos en olisi ihminen, olisin varmasti fasaani.
Tässä blogissa ajattelin hölistä elämästäni, siitä ja tästä. Yleisesti ottaen en ole harrastanut avautumista netissä, enkä todennäköisesti tee sitä nytkään. Kaikkea jännittävää voi kuitenkin sattua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)