emptiness doesn't know it's own shape

Kun Protusta on jo vähän kulunut aikaa, niin on varmaan hyvä hetki harrastaa vähän itsereflektiota (ei, en ole tänään kirjoittanut tuutorisuunnitelmaa tai miettinyt tiimipalautteita...) ja todeta, että olin mä kai ihan siedettävä ohjaaja, ja että ehkä mulla on vielä toivoa tulevilla leireillä tulla paremmaksi ohjaajaksi. Tykkäsin hommasta kuitenkin kauheasti ja tiimini oli superihana, eli siltä osalta ei kauheasti enempää voi pyytää itseltään.

Olisin voinut tulla leiriläisten kanssa läheisemmäksi, vaikka viimeisenä iltana olikin hauskaa ja olin oikeasti surullinen, että leiri on lopussa ja elely niiden teinien kanssa loppuu. En usko, että annoin itsestäni kauhean kamalaa kuvaa, mutta toisaalta en tiedä, kuinka hyvin leiriläiset pääsivät lopulta tutustumaan minuun - monelle jäin varmaan vähän sellaiseksi äitihahmoksi, joka illalla paimensi sänkyyn ja aamulla yritti kovasti että herätys ja huomenta vaikka oli itsekin aika kuoleman partaalla. Ylipäätänsä olisin voinut osallistua enemmän ja maata keittiössä vähemmän, mutta toisaalta mielenterveyden ylläpitäminen saunaa lämmittämällä ja keittiössä vineämällä oli kohtalaisen tärkeää leirin yleisen onnistumisen kannalta. Varsinkin kun en nukkunut kertaakaan koko viikon aikana päiväunia, vaikka monesti oli tarkoitus...

Olisin voinut olla ehkä sietävämpi tiettyjä juttuja kohtaan (tai ainakin pyöritellä silmiäni vähän vähemmän tietyissä paikoissa), mutta toisaalta onnistuin esimerkiksi keskustelunvedoissa ilmeisesti oikeasti herättämään ajatuksia vaikka itse tilanteessa toivottomalta tuntuikin. Undulaattileikistäkin tuli lopulta hitti, vaikka sen vetäminen oli ehkä kauhein kokemus vähään aikaan...

Mutta niitä onnistumisia! Osasin olla sillai rento ja suhteellisen ressaamaton ja makoilla luonteenvastaisesti jossain patjalla - toisaalta osasin ottaa vastuuta ja olla se semmoinen Aikuinen Ohjaaja, kun joku random ukko tuli valittamaan, että käytetään "vitusti vettä", ja toisaalta kun leiriläinen sairastui. Vastuuseen kasvoi ehkä vähän hitaasti - aluksi en juuri vetänyt ohjelmia, ja suunnittelujutuissakin seurasin vähän sivusta, että mitenkä nämä nyt etenevät - mutta loppuviikosta uskalsin jo tuoda omia juttujani esiin ja vinkua, että hei nyt vähän tehokkaammin tätä ja tätä ja tehdäänkös nyt semmoinen sopimus että tehdään näin. Jaksoin olla kiva suurimman osan ajasta, mikä oli tosi hienoa. Ja jaksoin tsempata melkoisen epäonnistuneen viidennen päivän jälkeen, mikä oli aika todella helpottavaa, koska se viides päivä oli aika kamala.


Ekan päivän tutustumis/tunnelmanvapauttamistyynyleikki. Leikki oli niin yksinkertainen, että jopa minä osasin sitä leikkiä... mikä ei siis ollut itsestäänselvyys. :D Kehulapuissa luki monesti että "et oikein osaa leikkiä mutta ihanaa että yrität", mikä oli aika tosi söpöä.


Riikka vetää keskustelua, leiriläiset nukkuvat. (Kuvaavaa kyllä, tämä oli ehkä yksi alkuviikon onnistuneimpia keskustelunvetoja, koska leiriläiset oikeasti assosioivat selinmakuulla ahkerasti eivätkä vain vilkuilleet vaivaantuneena toisiaan. :D)