Tuntuu omituiselta kehua itseään, mutta koinpa tässä kaiken tämän riittämättömyyden angstaamisen keskellä Suuren Tajuamisen. Tänä vuonna olen opiskellut unelmieni alaa, oppinut paljon juttuja (ja saanut hyviä tenttiarvosanoja!), päässyt ohjaamaan Protulle, tuutoroimaan, opiskelemaan opettajaksi ja kesätöihin muualle kuin Ärrälle. Olen matkustanut ja lukenut hyviä kirjoja. Kiirettä on pitänyt, mutta olen oikeasti saanut asioita tapahtumaan enkä vain passiivisesti miettinyt että joojoo kohta.
Jotenkin olen kadottanut kykyni nauttia pienistä asioista. Olen tyytyväinen yhtään mihinkään noin kolme minuuttia, minkä jälkeen keksin taas, mitä kaikkea pitikään tehdä ja mitenkä asiat on yhä edelleen huonosti. Tykkään itsestäni ihan (:D) enkä sillai liitä itsekunnioitustani siihen, mitä saavutan tai miten onnistun, mutta koko ajan pitäisi silti tehdä hirveästi ja se on ehkä vähän väsyttävää. Toisaalta en kyllä tiedä, mitä muutakaan tekisin.
Ensi vuoden opinnot on kuitenkin nyt suunniteltu, se on kivaa. :> Luvassa on ainakin teologian perusopintojen saattaminen loppuun, teologiruotsi ja mahdollisimman paljon filosofiaa. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli 90,5 opintopistettä, mutta totesin, että se on vähän paljon, ja karsin määrän 70,5 opintopisteeseen. Sinne menivät kaikki kivat maailmanloppukurssit. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti