tiistai 31. maaliskuuta 2015

there would always be wars, that they were as easy to stop as glaciers.

Lontoo oli aika kiva. Lähdettiin matkalle epätavallisen ex tempore, mikä vaikeutti esimerkiksi hotellien varaamista aika huomattavasti. Yli 100 e/yö ei oikein houkuttanut, ja lopulta päädyttiin etsimään majoitusta Airbnb:stä. Luulin lähettäneeni tiedustelun Chiswickissä sijaitsevasta huoneesta, mutta pian sähköpostiini ilmestyi varausvahvistus, ja meillä oli kämppä, jota ei edes välttämättä haluttu. Hups. Lopulta vahinko onneksi osoittautuikin melko onnekkaaksi, koska majoituksemme muistutti enemmän hostellia kuin asuntoa. Emme esimerkiksi tavanneet asunnon omistajaa kertaakaan vierailumme aikana, ja nettiarvioissa meitä kauhistuttaneet keskustelut muiden asukkaiden kesken rajoittuivat muutamiin keittiövälineiden etsimiseen tai lainaamiseen liittyviin kommentteihin. (Airbnb:hen meitä oli toki kiitelty hyvästä kommunikaatiostamme?!)

Käytännön asiat eivät perusbrittiläiseen tyyliin aika oikein sujuneet. Seistiin matkan aikana epätietoisina niin bussijonossa, yöllisellä metroasemalla ja joukkoliikennetoimistossa, mutta hengissä selvittiin silti. Vaikka meinattiin kolkata muutama ihminen matkalaukkujen kanssa ympäri kaupunkia juostessamme ja syötiin muutaman kerran ruokaa, jonka hygienisuudesta ja muista syömismukavuutta parantavista asioista oltiin vähän epätietoisia.  Löysin mm. netin syövereistä suosituksen vegaaniravintolasta, ja kun päästiin paikan päälle, todettiin, että ruoka on kylmää, lattiat tahmeat ja ilmassa lentää kärpäsiä. Kiltteinä tyttöinä syötiin silti, ja jännitettiin loppuaika, saadaanko ruokamyrkytys. Ei saatu.

Budjettimatkailuteemaan sopivasti kierrettiin puistoja ja ilmaismuseoita ahkerasti. Nähtiin muun muassa haikaroita ja mandariinisorsia, mikä oli tietenkin oikein mukavaa ja sopi kevätmatka-teemaan hienosti. Lisäksi käytiin Harrodsilla kuolaamassa ruokaosastoa ja (... minä lähinnä) ihailemassa pukuosastoa. :D Maksettiin pääsymaksu vissiin ainoastaan The Monument -nimiseen pilariin kiipeämisestä, muuten marssittiin kaikkien please make a donation -kylttien ohi vain sillä asenteella, että sitten kun ollaan isoja ja rikkaita ja asutaan St. Pancrasin renessanssi-hotellissa. Tate Modern oli kiva, Imperial War Museum tosi hieno, Science Museum ei sen sijaan oikein vakuuttanut. Oltiin vähän liian humanisteja ymmärtääksemme, miksi sukelluskello A eroaa sukelluskello B:stä ja mitä sukelluskellolla itse asiassa tehdään, eivätkä kaikkialla parveilleet lapsilaumat ja kansankiihottajina toimineet museo-oppaat tehneet kokemuksesta muutenkaan erityisen miellyttävää. Luovutettiin kahden kerroksen jälkeen, jonka jälkeen etsittiin uloskäyntiä lapsilaumoja väistellen varmaan puoli tuntia. Jos aikaisemmin Les Halles on edustanut mulle Helvetin esikartanoa, niin Science Museum tiistai-aamupäivänä kiilaa kyllä edelle...

Kirkkojen pääsymaksut (~20 euroa) kauhistuttivat, koska eihän kirkkoon nyt voi maksaa sisään. Messuun olisi toki päässyt ilmaiseksi, mutta siellä olisi kohteliaisuussyistä joutunut viettämään vähän kauemmin aikaa ja voinut kiertää vähän vähemmän kirkkoa kuin mitä olisimme halunneet. Paavi sai tällä kertaa (... tai tälläkin kertaa) meidän suosion puolelleen. Kirkollisen kulttuurin sijasta päätettiinkin investoida korkeakulttuuriin (... no, musikaaliin). Käytiin katsomassa Cats. Meillä oli paikat kakkosparvelta, eikä aluksi nähty lavan yhtä kulmaa ollenkaan. Väliajalla spottailtiin, mistä löytyy tyhjiä paikkoja ja ovelasti hiippailtiin sinne. Vaikka paikanvaihdos paransi katsomisnautintoa huomattavasti, ei silti ymmärretty, miksi tuo nyt muka on maailman katsotuin musikaali.

Vikana aamuna oli kiva herätä 4:30, matkata Gatwickiin ja todeta, että lento on myöhässä, koska Suomessa tuulee. Lopulta kone oli vaatimattoman tunnin myöhässä. Koska olin laskenut koneen laskeutumisajan ja töiden alkamisen väliin kaksi tuntia, tuli töihin lievä kiire ja matkasin sinne lopulta taksilla. Ehdin silti! Ulos leimasin 00:48, ja kotona oli niin sankari-Riikka-olo, että olin ihan pakahtua. Menin kuitenkin nukkumaan vain herätäkseni taas seuraavana päivänä järjestelemään kenkiä siisteihin jonoihin. Mutta nyt on Hullut päivät taas puoleksi vuodeksi ohi. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti