"My capacity for happiness," he added, "you could fit into a matchbox without taking out the matches first."

Lomailu on ollut vaarallista.

Olen ehtinyt opiskella, tehdä ruokaa, nukkua, lukea, katsoa leffoja ja tylsistyä jopa niin pahasti, että kävin lenkillä. Käytiin äitienpäivälounaalla Il Sognosta. ("Onko tämä keitto?" "Ei, se on makkararisotto." "Otan sen!" ... "En mä tiedä mitä tilasin, kun sillä oli italiankielinen nimi.") Olen maannut sängyssä iltapäivään naapurin kylppäriremontin meteliä uhmaten ja juonut aamukahvia vakoillen citykaneja ja naapurin lapsia.

On vain ihan kauhean outoa, kun on aikaa tällai... hurjasti. Opiskelumotivaatiokin on palannut jostain, mikä on vähän hämmentävää - kehityspsykologia ja persoonallisuuspsykologia eivät kumpikaan ole sellaisia aiheita, jotka suuremmin kiinnostaisivat, vaikka ihan kivoja ovatkin. Olen koko vuoden syyttänyt huonosti menneistä opinnoista motivaatiopulaa, väsymystä, taidottomuuttani suunnitella toteutettavissa olevia aikatauluja sekä yleistä laiskuutta. Olen jättänyt kursseja kesken, nukkunut aamuluentojen yli ja valvonut öitä tenttikirjojen kanssa. Ja jättänyt menemättä niihin tentteihin. On vain niin huojentavaa huomata, että edelleen pystyn tähän ja tykkään tästä. (Vaikka huomenna pitäisikin lukea vielä 250 sivua kirjaa, jonka kanssa olen viettänyt jo yhden allnighterin. Mutta aion mennä sinne tenttiin ja saada siitä vähintään kolmosen. Perkele.)

Tuntuisi hölmöltä syyttää vain töitä. On totta, että mun elämässä on paljon muutakin, joka vaikuttaa jaksamiseen: mun unirytmi on täydellisessä umpisolmussa, en tykkää itsestäni, inhoan talvea ja en todellakaan tiedä, mitä haluan tehdä elämälläni, mutta työt ovat kevään lisäksi oikeastaan ainoa osio tuosta kuviosta, joka on nyt lomalla ollut eri tavalla. Ilmeisesti ne vievät vähän enemmän energiaa, mitä olen kuvitellut.

Pääasia että lomalla on kivaa.