Kesä on ollut jotenkin semmoista turtumisen aikaa. Musta on tullut ihan lötkö, kun en osaa olla enää oikein kunnolla äkäinen mistään, pitää haluta mitä saa ja elämä on kamalaa mutta onneksi se ei ole yllätys enää. Sain yksi päivä asiakkaalta haukut, että olen empatiakyvytön ja muutenkin kaikin puolin kelvoton ihminen (koska en suostunut tilaamaan hänelle seitsemän euron hintaista ale-teepaitaa, koska aletuotteita ei saa tilata), ja en osannut oikeastaan kuin nauraa sille. Vakinaistamis-yt-neuvottelu -kuvio on nyt edennyt siihen pisteeseen, että "katsotaan sitten yt-neuvottelujen jälkeen" on muuttunut fraasiksi "sitten kun sun työsuhde on päättynyt, niin". Se ei naurata, mutta ei toisaalta enää itketäkään.
Lähettämiini työhakemuksiin (3 kpl) on tullut nyt kivasti vastauksia (2 kpl), ja tänään Bossin myyjä ehdotti, että hakisin niille töihin. Tässä on vaan sellainen pieni mutka, että pitäisi kertoa mun
tänhetkiselle esimiehelle, että tarvitsisin suosituksia ja
työtodistuksen, ja se varmaan loukkaantuu oikein henkilökohtaisesti että
minä(kin) olen lähdössä. Mutta vähän niinkuin pakko. Ehkä oon huomenna
reipas ja kiva ja setvin asiaa. (Vaikka äiti sanoikin puhelimessa että "kai ymmärrät että jos nyt vaihdat työpaikkaa niin sun täytyy oikeasti myydäkin siellä jotain etkä voi vaan mennä sillä että susta tykätään", kiitos äiti.)
Toisaalta olisi kiva vain opiskella, varsinkin kun oon ihan vakuuttunut että en pärjää englanniksi ollenkaan ja että kaikki on muutenkin tosi kamalaa ja vaikeaa tulevaisuudessa, mutta en kyllä tiedä osaanko budjetoida elämääni ollenkaan enää sillai, että käteen jää kuussa aika tosi paljon vähemmän kuin mitä nyt. Oikeasti pitäisi varmaan hakea oman alan töitä ja tehdä vaikka
sijaisuuksia, mutta toisaalta on kiva tietää etukäteen että paljonko
rahaa on tulossa ja mistä. Plus että varsinkin ala-asteella
sijaistaminen on saatanasta kun joutuu opettamaan vaikka mitä liikuntaa
ja fysiikkaa ja puukäsityötä ja välituntivalvomaan.
Muutenkin on ollut vähän ankea kesäkesä. Juhannus meni tapellessa (okei, tappelua liennyttäessä), sain sitkeän kesäihailijan josta eroon pääseminen osoittautui yllättävän hankalaksi, kissa pissasi laukkuuni kun kävin Tampereella, asunnossa on saatanallisen kuuma ja kun pidän ovea auki, sisään marssii armadoittain lukkeja joita pelkään kuollakseni. Tuuli imuroi edelleen joka saatanan päivä, ja kun yritän soitella yksiöitään vuokraaville ihmisille, mulle ei vastata puhelimeen. Kaikesta huolimatta oon tällä hetkellä sitä mieltä, että elämä on ihan kivaa. Ostin vohveliraudan, oon saanut opiskeltua, oon kiertänyt Espoon saaria ja siellä on ollut kivaa, pedagogiset on ohi (mistä tulen olemaan kiitollinen noin seuraavat kaksi ja puoli tuhatta vuotta), kesäflunssa on ohi ja viikon kuluttua yt:t päättyy ja tämä koko sotkuinen työ(ttömyys)kuvio kai selkiää edes vähän. Ensi viikolla ajattelin mennä Kaitalammelle uimaan ja olla onnellinen.
Voisi mennä peiton alle ja katsoa Netflixiä, alan olla selkeästi vähän hysteerinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti