Tavallaan oon sillai niinku kyllästyny teologiaan. Tässä vaiheessa periodia toki ihan luonnollista varmaan. Mutta että se semmoinen kuherruskuukausivaihe on ohi. Systiksen luennot on ihan kauheaa kärsimystä, tenttikirjan luku tuntuu vähän hiusten halkomiselta ja oikeasti kiinnostaisi vain kirkkohistoria mutta en osaa antaa sille aikaa. Tänään ja ylihuomenna töitä Leppävaarassa ja oon ihan X_X kun haluaisin muualle töihin edes kesäksi. Ajattelin hakea Kelan tädiksi ja vakuutusyhtiöihin, että en varmasti pääse minnekään.
Johdatus kasvatustieteisiin on tällä hetkellä oikeastaan se kirja, joka pitää pinnalla - se on aika hyvin, kun on kuitenkin kysymys pääsykoekirjasta. Asia on varmaan luettavissa kastiin tosi tylsää ja puuduttavaa (kasvatustieteiden rakenteellista kehityshistoriaa pitkälti eli kuka sanoi mitä ja koska ja sit perustettiin kanssa kasvatustieteellinen aikakauslehti), mutta ihanan semmoista jalat maassa -juttua. Ettei aina tarvitse muistaa että Jumala rakastaa ja kaikki on oikeastaan aika hyvin mutta ihmiset on paskoja ja perisyntisiä. Vaan että tiede on kriisissä ja oikeastaan kaikkien elämä tulee olemaan tosi epävarmaa ja sekavaa mutta sellaista se on, sentään kasvatustieteelliselle tutkimukselle on kysyntää.
On varmastikin sivuseikka, etten vieläkään tiedä, haluanko uskonnonopettajaksi sillai oikeasti. Vai onko se vain tyhmä lapsuuden haaveammatti, samalla tavalla kuin kynä ja sairaanhoitaja. Mutta olisihan ne aineenopettajan opinnot mukava käydä - niistä olisi varmasti hyötyä muillakin elämänalueilla, ja mitä ne opiskelleilta tutuilta & opona koko ikänsä toimineelta mummolta on kuullut, niin onhan tuo kovin antoisa ala. En tiedä, mutta luenpa nyt joka tapauksessa. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti