(Otsikko on, surullista kyllä, lainaus BBC!Sherlockista. En tunnusta odottavani uutta tuotantokautta innolla.)
Filosofisessa ateismissa ehkä raskainta on se, ettei ole sillai mitään sellaista korkeampaa voimaa, jonka voisi ajatella kannattelevan maailmassa eteenpäin silloin kun ei itse oikein osaa. Toisin kuin monet ateismin vastustajat esittävät, ainakaan minun tapauksessani asia ei korvaudu luottamuksella omaan voittamattomuuteen ja erinomaisuuteen - päin vastoin, kun maailma kerran on niin sattumanvarainen ja asioita vain tapahtuu, ei oikeastaan edes siihen perusajatukseensa että olemalla ihan tajuttoman ahkera ja pyrkimällä niitä päämääriään kohti joita on itselleen asettanut, uskalla luottaa. Koska lopulta mitä tahansa voi tapahtua ja kaikki päättyy huonosti ehkä joka tapauksessa.
Haluaisin tehdä gradun Pentti Saarikosken uskonnollisuudesta hänen nuoruuden päiväkirjoissaan, mutta pahoin pelkään, että aihetta ei saa käsiteltyä kovinkaan kirkkohistoriallisesti (ehkä kirjahistoriassa?) tai että en osaisi kirjoittaa niin paljon kirjallisuudentutkimusta sivuavasta aiheesta yhtään mitään järkevää. En tiiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti