Töissä on edelleen kivaa. Kuuden päivän työputken jälkeen olin vähän väsynyt, mutta sitten tajusin, ettei siihen ole mitään syytä. Sitten kun olen iso, fiksu, kaunis ja nukun joka yö kahdeksan tunnin yöunet, teen luultavasti paljon pidempiä päiviä ja enemmän töitä ja tuskin mun elämä silloinkaan ihan kamalaa on. Rationalisoinnin ohella päärynäntuoksuinen suihkusaippua ja puhtaat pesuaineelta tuoksuvat lakanat auttoivat nostamaan mielialaa, ja niinpä tänään taas keikuin kahdeksan tuntia R-kioskin tätinä, vaikka piti olla vapaapäivä. Huomenna on, silloin pesen pyykkiä Lehtisaaressa. (Jes. :D)
Iltapuhteikseni pohdiskelin sellaista, etten ole koskaan osallistunut nuorteniltaan. (Rippikoulupassiin vaadittavat kolme nuorteniltaa suoritin eräässä länsihelsinkiläisessä pikkuseurakunnassa, jossa söpö nuorisotyöntekijä soitti kitaralla virren tai pari ja päästi minut ja kaverini rastin kanssa kotiin. Mielestäni varsin kohtuullista verrattuna silloisen kotiseurakuntani toimintamalliin: kahden tunnin teemallinen keskustelutuokio, joka päättyi puolen tunnin iltahartauteen. Henrik erehtyi paikalle vuotta myöhemmin, kuulemma tapahtumassa oli muun muassa kielletty evoluutio.* Suosittelin lämpimästi kitaransoittoiltamia, ja niin vain myös veljeni kavereineen pääsivät ripille.
Nuortenillat ovat kai osa sitä nuorten aikuisten kirkostaeroamisaaltoa, joka alkaa rippikoulun jälkeen ja kiihtyy entisestään nuorten päästyä kahdeksantoista vuoden kypsään ja päätösvaltaiseen ikään. Jos seurakunta on yhteisö, jonka nuorisotyöntekijä kirjoittaa kommentiksi Facebook-statuksiin että "siukkuja!!" ja sen tarjoamaa ohjelmaa markkinoidaan esimerkiksi seuraavasti "Tänään on nimittäin Vahermasaaressa meininkiä! Paikalla siis ainakin minä, tietenkin Mirkku, aina meidän kanssa oleva iso J, sekä toivottavasti myös sinä!" tai seuraavasti "Hei mä aattelin huomenna mennä kuuden maissa raamikseen Kellariin, tuu säki; mä oon parkissa ihan ekaa kertaa ja mähän oisin ihan pihalla, jos oisin yksin. Ihmetellään Korinttolaiskirjeen kolmatta lukua ja ehkä kuudettakin, jos ollaan oikein innostuneita", en oikeasti oikein kauheasti ihmettele, että myös ne ihmiset, joiden mielestä riparilla oli ihan kivaa ja Jumalan kieltäminen ei nyt sillai varsinaisesti ole omassa ajattelussa tullut vastaan, saattavat todeta, että tää ei ole nyt ihan ehkä mun juttu**. Epäilen, ettei kesä(t/g)eologikaan hakeutuisi töihin, jos sinne haettaisiin ilmoituksella, joka puhuttelisi ehkä noin kolmevuotiasta. Vaikka lopulta porukka on kai aika epätoivoista työnhaun suhteen, että ehkei tämän varaan kannata laskea...
*Samaisen seurakunnan isoskoulutuksessa on kuulemma viime vuosina perehdytty Vanhaan testamenttiin, muun muassa siihen, mikä kala Joonan muinoin nielaisi vatsaansa. Tästä seurakunnan nuorisotyöntekijä (sama tyyppi, joka pääsiäisen aikaan esitti Ristin tie -näytelmän näytellen kaikki näytelmän roolit) oli onnistunut saamaan aikaiseksi reilun puolen tunnin mittaisen esitelmän.
** Takaisinhan voi liittyä sitten, kun on niin vanha, että tarvitsee raamattupiirin, sururyhmän ja sukanneulomisverkoston, mutta koska nuorena kukin meistä tuntee itsensä kuolemattomaksi, ei sellaisia vielä tarvitse miettiä kuten käytännöllisen teologian perusopinnoissa opimme.
...
Ei siis väsytä yhtään. Eikä vituta. Ei teologia, ei rippikoulu, ei Suomen puolustusvoimat. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti