"My capacity for happiness," he added, "you could fit into a matchbox without taking out the matches first."

Lomailu on ollut vaarallista.

Olen ehtinyt opiskella, tehdä ruokaa, nukkua, lukea, katsoa leffoja ja tylsistyä jopa niin pahasti, että kävin lenkillä. Käytiin äitienpäivälounaalla Il Sognosta. ("Onko tämä keitto?" "Ei, se on makkararisotto." "Otan sen!" ... "En mä tiedä mitä tilasin, kun sillä oli italiankielinen nimi.") Olen maannut sängyssä iltapäivään naapurin kylppäriremontin meteliä uhmaten ja juonut aamukahvia vakoillen citykaneja ja naapurin lapsia.

On vain ihan kauhean outoa, kun on aikaa tällai... hurjasti. Opiskelumotivaatiokin on palannut jostain, mikä on vähän hämmentävää - kehityspsykologia ja persoonallisuuspsykologia eivät kumpikaan ole sellaisia aiheita, jotka suuremmin kiinnostaisivat, vaikka ihan kivoja ovatkin. Olen koko vuoden syyttänyt huonosti menneistä opinnoista motivaatiopulaa, väsymystä, taidottomuuttani suunnitella toteutettavissa olevia aikatauluja sekä yleistä laiskuutta. Olen jättänyt kursseja kesken, nukkunut aamuluentojen yli ja valvonut öitä tenttikirjojen kanssa. Ja jättänyt menemättä niihin tentteihin. On vain niin huojentavaa huomata, että edelleen pystyn tähän ja tykkään tästä. (Vaikka huomenna pitäisikin lukea vielä 250 sivua kirjaa, jonka kanssa olen viettänyt jo yhden allnighterin. Mutta aion mennä sinne tenttiin ja saada siitä vähintään kolmosen. Perkele.)

Tuntuisi hölmöltä syyttää vain töitä. On totta, että mun elämässä on paljon muutakin, joka vaikuttaa jaksamiseen: mun unirytmi on täydellisessä umpisolmussa, en tykkää itsestäni, inhoan talvea ja en todellakaan tiedä, mitä haluan tehdä elämälläni, mutta työt ovat kevään lisäksi oikeastaan ainoa osio tuosta kuviosta, joka on nyt lomalla ollut eri tavalla. Ilmeisesti ne vievät vähän enemmän energiaa, mitä olen kuvitellut.

Pääasia että lomalla on kivaa. 

potential is just a promise you break to yourself

Kerrankin ei ole töitä viikonloppuna, ihan parasta. Ajattelin lukea tenttiin mutta enpäs sitten kuitenkaan. (Minua erottaa kesästä enää 3500 sivua tenttiin lukemista. Kesäloman pidän toukokuussa koska olen "hyvänluonteinen ja tyhmä", kuten Susa sanoisi, että varmaan sitten silloin luen tentteihin. Tähän mennessä olen oppinut, että tilastollisesti pessimistit eivät elä pitkään, eli tätäkään ei tarvitse kauaa kärsiä sitten...) Tänään itkin tälle ja yritin vastata Karlan politiikka-kysymykseen ("Miksi kukaan ei tykkää niistä Perussuomalaisista mutta tosi moni äänestää niitä silti?"). Sen jälkeen keskityimme mukaviin asioihin, kuten telinevoimistelun EM-kisoihin. Ottaen huomioon etten ymmärrä koko lajista mitään oli kokemus varsin eksoottinen.

Noin niin kuin muuten elämäni on ollut aika olemantonta. Olen yrittänyt syödä terveellisesti ja epäonnistunut surkeasti. Olen valvonut öitä ja nukkunut päiviä. Ja iltapäiviä. Olen ollut töissä ja hymyillyt silloinkin kun on tehnyt mieli sanoa jotain ihan muuta. 

Huomenna Ylä-Malmille laskemaan ääniä. En suoraan sanottuna edes tiedä, missä on Ylä-Malmi, mutta lupaavalta vaikuttaa. Viime eduskuntavaalien äänikuninkaina olivat pikaisen stalkkauksen perusteella Paavo Arhinmäki ja Jussi Halla-aho. Pahinta lienee kuitenkin se, että mulla on herätys 6:10 ja menin eilen nukkumaan 5:30.

there would always be wars, that they were as easy to stop as glaciers.

Lontoo oli aika kiva. Lähdettiin matkalle epätavallisen ex tempore, mikä vaikeutti esimerkiksi hotellien varaamista aika huomattavasti. Yli 100 e/yö ei oikein houkuttanut, ja lopulta päädyttiin etsimään majoitusta Airbnb:stä. Luulin lähettäneeni tiedustelun Chiswickissä sijaitsevasta huoneesta, mutta pian sähköpostiini ilmestyi varausvahvistus, ja meillä oli kämppä, jota ei edes välttämättä haluttu. Hups. Lopulta vahinko onneksi osoittautuikin melko onnekkaaksi, koska majoituksemme muistutti enemmän hostellia kuin asuntoa. Emme esimerkiksi tavanneet asunnon omistajaa kertaakaan vierailumme aikana, ja nettiarvioissa meitä kauhistuttaneet keskustelut muiden asukkaiden kesken rajoittuivat muutamiin keittiövälineiden etsimiseen tai lainaamiseen liittyviin kommentteihin. (Airbnb:hen meitä oli toki kiitelty hyvästä kommunikaatiostamme?!)

Käytännön asiat eivät perusbrittiläiseen tyyliin aika oikein sujuneet. Seistiin matkan aikana epätietoisina niin bussijonossa, yöllisellä metroasemalla ja joukkoliikennetoimistossa, mutta hengissä selvittiin silti. Vaikka meinattiin kolkata muutama ihminen matkalaukkujen kanssa ympäri kaupunkia juostessamme ja syötiin muutaman kerran ruokaa, jonka hygienisuudesta ja muista syömismukavuutta parantavista asioista oltiin vähän epätietoisia.  Löysin mm. netin syövereistä suosituksen vegaaniravintolasta, ja kun päästiin paikan päälle, todettiin, että ruoka on kylmää, lattiat tahmeat ja ilmassa lentää kärpäsiä. Kiltteinä tyttöinä syötiin silti, ja jännitettiin loppuaika, saadaanko ruokamyrkytys. Ei saatu.

Budjettimatkailuteemaan sopivasti kierrettiin puistoja ja ilmaismuseoita ahkerasti. Nähtiin muun muassa haikaroita ja mandariinisorsia, mikä oli tietenkin oikein mukavaa ja sopi kevätmatka-teemaan hienosti. Lisäksi käytiin Harrodsilla kuolaamassa ruokaosastoa ja (... minä lähinnä) ihailemassa pukuosastoa. :D Maksettiin pääsymaksu vissiin ainoastaan The Monument -nimiseen pilariin kiipeämisestä, muuten marssittiin kaikkien please make a donation -kylttien ohi vain sillä asenteella, että sitten kun ollaan isoja ja rikkaita ja asutaan St. Pancrasin renessanssi-hotellissa. Tate Modern oli kiva, Imperial War Museum tosi hieno, Science Museum ei sen sijaan oikein vakuuttanut. Oltiin vähän liian humanisteja ymmärtääksemme, miksi sukelluskello A eroaa sukelluskello B:stä ja mitä sukelluskellolla itse asiassa tehdään, eivätkä kaikkialla parveilleet lapsilaumat ja kansankiihottajina toimineet museo-oppaat tehneet kokemuksesta muutenkaan erityisen miellyttävää. Luovutettiin kahden kerroksen jälkeen, jonka jälkeen etsittiin uloskäyntiä lapsilaumoja väistellen varmaan puoli tuntia. Jos aikaisemmin Les Halles on edustanut mulle Helvetin esikartanoa, niin Science Museum tiistai-aamupäivänä kiilaa kyllä edelle...

Kirkkojen pääsymaksut (~20 euroa) kauhistuttivat, koska eihän kirkkoon nyt voi maksaa sisään. Messuun olisi toki päässyt ilmaiseksi, mutta siellä olisi kohteliaisuussyistä joutunut viettämään vähän kauemmin aikaa ja voinut kiertää vähän vähemmän kirkkoa kuin mitä olisimme halunneet. Paavi sai tällä kertaa (... tai tälläkin kertaa) meidän suosion puolelleen. Kirkollisen kulttuurin sijasta päätettiinkin investoida korkeakulttuuriin (... no, musikaaliin). Käytiin katsomassa Cats. Meillä oli paikat kakkosparvelta, eikä aluksi nähty lavan yhtä kulmaa ollenkaan. Väliajalla spottailtiin, mistä löytyy tyhjiä paikkoja ja ovelasti hiippailtiin sinne. Vaikka paikanvaihdos paransi katsomisnautintoa huomattavasti, ei silti ymmärretty, miksi tuo nyt muka on maailman katsotuin musikaali.

Vikana aamuna oli kiva herätä 4:30, matkata Gatwickiin ja todeta, että lento on myöhässä, koska Suomessa tuulee. Lopulta kone oli vaatimattoman tunnin myöhässä. Koska olin laskenut koneen laskeutumisajan ja töiden alkamisen väliin kaksi tuntia, tuli töihin lievä kiire ja matkasin sinne lopulta taksilla. Ehdin silti! Ulos leimasin 00:48, ja kotona oli niin sankari-Riikka-olo, että olin ihan pakahtua. Menin kuitenkin nukkumaan vain herätäkseni taas seuraavana päivänä järjestelemään kenkiä siisteihin jonoihin. Mutta nyt on Hullut päivät taas puoleksi vuodeksi ohi. <3

"1980-luvulla riittivät kun hommat tulivat hoidetuiksi. Nykyään se ei riitä vielä mihinkään."

Tänään ihminen, josta olen vinkunut koko proseminaarin ajan että voi vitun Pentti, kehui mun kandityötä, sanoi etten saa stressata liikaa ja toivotti onnea kevääseen ja graduun oikein henkilökohtaisesti. Saatan olla ehkä vähän hysteerisessä mielentilassa (muutama ilta sitten säikäytin Tuulin laulamalla puolisen tuntia virsiä ääneen tiskatessani), mutta tuli ihan kyyneleet silmiin. :D Voi Pentti. Jos se ei olisi muuten ollut niin tavattoman ärsyttävä setäilijä, olisin ehkä joutunut mielessäni pyytämään anteeksi kaikkia pahoja sanojani.

Muutto meni kivasti, jalat ja niskat ovat vähemmän kipeät kuin mitä olisin kuvitellut ja ilmeisesti en saanutkaan keuhkotautia, vaikka juoksentelin ulkona t-paidassa ja farkuissa. Uusi asunto on i-ha-na. En muuta täältä ikinä pois. (Paitsi kesäkuussa kun on pakko.) Mulla on tosi kiva huone, jonka ikkunasta näkyy kadulle: ihmisiä! Elämää! Meillä ei ole seinänaapureita, joten ei tarvitse surra meteliä kuin rappukäytävästä. Keittiö on valtava. Sekoitan jatkuvasti jääkaapin ja keittiön kaapin, koska tuntuu luonnottomalta, että keittiössä on molemmat ja ne vielä mahtuvat vierekkäin.

Kaiken kaikkiaan on aika onnellinen olo.  <3

"Just do it, and if that doesn't work, do it harder and meaner."

Olen edelleen ihan innoissani tuosta muutosta. Keskuspuisto! Kesäaikaan! Voin alkaa viettää ulkoilmaelämää ja ruveta terveelliseksi. Mikä parasta, tavaroitakaan ei tarvitse kantaa asunnosta toiseen, koska tuo väliaikaisasunto vuokrataan kalustettuna. (Siellä on jopa ihan kiva kalustus, plussaa siitä. :D) Mitä nyt sänky ja kirjoituspöytä. Ajattelin, että lahjon Kian ja Karlan kantoavuksi, niin ei tarvitse vaivata ketään tuttavia.

Oon lisäksi innoissani Protu-jutuista. Kanerva oli täällä eilen yötä ja vaikka ilta ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä noin niin kuin logistiikan kannalta, tuli jotenkin sellainen olo että kun ekalla kerralla oli niin kivaa ja niin supertiimi ja ihana leiripaikka ja kesä ja aurinko ja järvi ja valvotut yöt ja onni ja naapuritila täynnä lehmiä (... jotka kyllä lähtivät teuraaksi viikon puolessa välissä, se vähän latisti tunnelmaa.) niin ehkä sitten tänäkin kesänä!

Kandista oon vaihtelevasti innoissani ja kauhuissani. Aina kun saan esimerkiksi sivun kirjoitettua, olen ihan että jeejee olen paras Riikka ikinä ja kyllä tämä tästä. Aamuisin kun herään, olen aina ihan hukassa, että mitä mun oikein pitäisi tehdä ja en mä saa valmista ja päädyn vain lukemaan lastenkirjoja ja syömään herkkuja. Leivoin eilen pullaakin, jossa tosin epäonnistuin täysin. Typerintähän tässä on se, että kyseessä on pelkkä kandi, 15-sivuinen essee jossa pitää vähän viittailla johonkin lähdeaineistoon, eikä tästä todellakaan saisi stressaantua koska "Eihän tämä ole yhtään mitään. Paljon pahempaa on tulossa!” kuten Veljeni Leijonamielessä sanotaan, mutta toisaalta tuntuu vähän siltä, että tää on kuitenkin monella tapaa eka kerta kun tekee mitään tämän tyylistäkään. Tee siinä sitten opinnäytettä kun opettelet alusta alkaen kaiken... 

even when she walks one would believe she dances

Putkiremonttiasunto löydetty! Neliöitä on yli 30 enemmän kuin tässä nykyisessä ja sijainti on ihan Keskuspuiston vieressä. Siinä Veräjämäen kaksiossa (joka oli aivan hirveä vanha homeinen elementtitalo epämääräisellä ja huonojen yhteyksien päässä olevalla alueella :D) oli keittiö, tässä on keittiö JA olohuone... Maaliskuusta kesäkuun loppuun vietetään siis kunnon porvarielämää. Vuokrakin nousi mun osalta vain 90 euroa. Salee tässä nyt käy jotain että asunto tyyliin palaa tai jotain yhtä mukavaa, tässä kävi melkein liian hyvin että uskaltaisi olla innoissaan.

Nyt ei enää tarvitse stressata asumisasioita - voidaan jättää tänne kaikki ei-pölyyntyvä ja muuttaa lähinnä kasvit, sänky ja vaatteet tuonne Toisaalle. Ei siis tarvitse juosta portaita edestakaisin kaiken painavan kanssa enempää kuin on ihan pakko.

Huomenna mennään Helenalle ja suunnitellaan perinteistä Tahkon-reissua, pääsiäisenä lähden ehkä Ruotsiin ja muutenkin on ihan mukavaa. Elämä on aika kivaa. <3

sellaisei

Viime aikojen kuulumisei:

- Ollaan tokana jonossa asuntoon, joka vapautuisi 1.3. eli meidän muuttopäivänä. En tiedä, missä on Veräjämäki, mutta se ei ole idässä, ja asunnossa olisi keittiö (!!!) ja neliöitä yli 10 enemmän kuin tässä nykyisessä. Toivon ihan oikein kovasti, että nuo ensimmäisenä tarjouksen saaneet kieltäytyvät siitä tai unohtavat vastata ajoissa...

- Sain töitä Stockmannilta 7.9. asti. Ei siis tarvitse hakea kesätöitä! <3

- Aloitin kandintutkielman tekemisen tänään tutustumalla lähdeaineistooni. Olen esittänyt onnistuneesti jo marraskuusta asti, että tunnen aineiston ja se on tosi kiinnostavaa, mutta kandia ei sillä oikein kirjoiteta... onneksi teksti (tai sen suomennos, ruotsinkielistä editioita luen sitten huomenna!) on aika sympaattista. Setä Wallin muun muassa luonnehtii kolmatta vuotta eksegetiikkaa opiskelevaa tuttavaansa sanoin "hän on entistä hullumpi eikä hänestä varmaan koskaan tule aivan sellaista kuin muut ihmiset, jos ei hänestä mitään heitä kummempaakaan tule" ja voin kyllä samaistua ihan täysin.

- Mount Everestin henkilökunta tuntee nykyään minut naamalta ja tietää myös aina, mitä aion tilata. Pitäisi varmaan löytää uusi vitutusruokapaikka - esimerkiksi Unicafe, niin rahaakin säästyisi. En ole käynyt siellä ilmeisesti hetkeen, koska opiskelijakorttini oli lojunut Stockan vartijoiden ihmeteltävänä kuulemma pari viikkoa, ennen kuin tajusivat vihjaista asiasta minulle...

- Elämä on tällä hetkellä ihan kivaa ja ulkona on valoisaa vaikka kello on jo neljä!