Muistilistaksi itselle, niille päiville kun olen iso, fiksu ja kaunis ja nukun joka yö kahdeksan tunnin yöunet:
- Vähän saa olla väsynyt, mutta joskus pitää herätä.
- Joskus on hyvä sanoa myös EI, suurin, punaisin ja pilkullisin kirjaimin.
- On ihan okei tehdä sen verran kun ehtii ja jaksaa. Kunhan saa aikaiseksi Tarpeeksi (ja vakuutetuksi itselleen, että Tarpeeksi ei tarkoita samaa kuin Kauheasti).
- Kaikki isäni hotellit on edelleen ihana.
"Ei asiat niin hullusti voi olla", hän lohdutti minua. "Ihmiset ovat uskomattomia – kaiken kanssa oppii elämään", isä sanoi. "Jos me emme saisi voimaa siitä mitä menetämme ja mitä kaipaamme, ja siitä mitä haluamme emmekä voi saada, niin me emme olisi tarpeeksi voimakkaita, vai mitä?" isä sanoi. "Mikä muu meille voimaa antaisi?"
Koko Sacherin baari katsoi minun itkuani ja sitä miten isä lohdutti minua. Kukaan ei näyttänyt vaivaantuneelta vaikka itkin: se oli varmaan yksi syy, miksi Sacherin baari on minusta maailman kaunein.
torstai 23. lokakuuta 2014
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
kokoomusnuoren uni
Meinasin tänään vastata kännykkääni, että Stockmann Itis, miesten muoti, Riikka puhelimessa moi. Onneksi nielaisin nämä kauniit avajaissanat ja juttelin varttitunnin Jeesuksesta eksegetiikan ryhmätyöparini kanssa. Aivot on kyllä niin autuaallisen jäässä - oon tehnyt seitsemän työpäivää putkeen suoraan matkoilta, jota ennen olin ala-asteilemassa. Yliopistolla oon käynyt viimeksi kunnolla en-edes-muista koska. Ylihuomenna olisi psykologian tentti, johon en ole vieläkään lukenut kirjaa loppuun, enkä edes jaksa olla asiasta kovin huolissani. Uusintahan on sitten joskus joulukuussa, siihenhän on enää pari viikkoa.
Saan ilmeisesti joulutöitä Stockalta, jos vain saavat luvan palkata osastolle työntekijöitä. ("Tai voithan sä tietty mennä lapsiin tai urheiluunkin." ... niin.) Jos joskus kuvittelin, että sotken tutkintoni menemällä opintojen aikana töihin, niin en kyllä ajatellut ihan, että tällaisten töiden takia. (Vaikka oikeastihan taustalla on kaikki yleinen hurlumhei: Fuge, Istanbul, viikon kestänyt flunssanuhakuumeluojatiesmikä sekä asenneongelma. Ensi periodissa en sitten harrasta mitään tuollaisia, vaan istun luentosalin eturivissä ja ajattelen hienoja ajatuksia.)
Saan ilmeisesti joulutöitä Stockalta, jos vain saavat luvan palkata osastolle työntekijöitä. ("Tai voithan sä tietty mennä lapsiin tai urheiluunkin." ... niin.) Jos joskus kuvittelin, että sotken tutkintoni menemällä opintojen aikana töihin, niin en kyllä ajatellut ihan, että tällaisten töiden takia. (Vaikka oikeastihan taustalla on kaikki yleinen hurlumhei: Fuge, Istanbul, viikon kestänyt flunssanuhakuumeluojatiesmikä sekä asenneongelma. Ensi periodissa en sitten harrasta mitään tuollaisia, vaan istun luentosalin eturivissä ja ajattelen hienoja ajatuksia.)
maanantai 13. lokakuuta 2014
If one had but a single glance to give the world, one should gaze on Istanbul
Istanbul oli jotenkin ihana. Ekana iltana iski sellainen kauhea kulttuurisokki, kun tultiin lentokentälle ja jouduttiin heti alkuun tappelemaan jonkun paikallisen taksikuskin kanssa siitä, miten me ei nyt vain haluta sen kyytiin, kun ollaan menossa keskustaan bussilla. Kun lopulta pääsimme keskutaan, emme löytäneet mistään taksikuskia, joka olisi tiennyt, missä hotellimme oli. (Huolimatta siitä, että meillä oli kaksi osoitetta lapulle siistillä käsialalla kirjoitettuna...) Lopulta saimme uskaliaan sedän noukkimaan meidät kyytiimme, ja setä kävi urheasti kyselemässä reittiä Osmanbeyn asukeilta. Hotellissa ei ymmärretty sanaa "grocery", joten emme löytäneet ruokakauppaa, joten teimme iltaruokaostoksemme läheisestä tupakkakaupasta, joten olimme nälkäisiä ja kärttyisiä käydessämme nukkumaan... mutta aamusta alkoi kaikki kiva ja ihana. ^__^ Nähtiin ihan hirveästi kaikkia nähtävyyksiä, käveltiin ympäri kaupunkia kuin ahkerat urheilijaihmiset ja saatiin hyvää ruokaa heti, kun tajuttiin, että hotellin takaa alkaa tosi kiva ostos- ja ravintola-alue, jossa ei ole sisäänheittäjiä eikä kebabravintoloita.
Mutta joo. Jotenkin koko kaupunki oli niin sellainen... että koko ajan tuli kauheasti kaikkea uutta nähtävää vastaan. Saattoi vain kävellä eteenpäin ja yhtäkkiä huomata olevansa alueella, jossa kaikki kaupat myyvät musiikkivälineitä. Tai vessanpönttöjä. Hienon näköisiä moskeijoita oli joka paikassa, ja vaikka suurin osa taloista oli ehkä suomalaisen silmiin vähän ränsistyneitä, niin hirveän kaunista oli silti jotenkin joka paikassa. Ihmiset olivat tosi kivoja ja auttavaisia - vaikka englantia ei olisi puhuttukaan juuri ollenkaan, aina johonkin suuntaan saivat huidottua ja autettua eteenpäin (tai entistäkin pahempaan hukkaan... :D).
En ole ikinä ollut kaupungissa, jossa kissoja vain vilisee joka puolella! Tuolla niitä oli ihan hirveästi, ja kaikki olivat tosi suloisia ja ihmiset ruokkivat niitä. Tosin muroilla ja kekseillä noin niin kuin muun muassa... Oi voi kun oma kissa olisi ihana. :(
Tässä on mystillinen "IETT:n toimisto" (=turistikrääsämyymälä), josta saatiin hirveän metsästyksen ja metroasemien ympäri kävelemisen jälkeen hankittua itsellemme matkakortti. Oli sankariolo sen jälkeen...
Tässä on kuva ravintolamme alapihasta. Vaatimattomasti ilmoittivat löytäneensä Konstantinus Suuren palatsin rauniot, mikä tietenkin sopisi Palatinus-kukkulalle aika kivasti... Ihan hienoja luolakuvia saatiin silti, vaikka vähän skeptisiä oltiinkin.
Topkapi ja suuri joukko ihmisiä jonottamassa Jonnekin. Ei ihan saatu selville, että mitä niissä saleissa oli, joihin ei jaksettu jonottaa, mutta nähtiin mm. tosi hieno Koraani-näyttely ja löydettiin sinne paljon puhuttuun haaremiin kierrettyämme esim. linnan keittiöt (uusi JA vanha...) ja tapettuamme jalkamme.
Pulleanpuoleinen koira, jota vähän väsytti. Meitä ei vielä tuossa kohtaa.
Ortodoksinen poikakoulu! Patriarkaattiin päästiin sisälle, vaikka skeptinen olinkin - ei meinaan ollut ihan helppo löytää. Turistikrääsäkaupat onneksi antoivat pientä viitettä, että mistä kannattaisi etsiä nähtävyyttä...
Istanbul Modern oli tosi hieno. :>
Piti ottaa valokuvia "ympäröivästä kaupungista" (=hirveästä Ali Baba -nimisestä (oi kyllä...) turistiravintolahelvetistä sillä aikaa, kun Susa vähän lainasi yhden ravintolan nettiä, että päästäisiin kunnon ravintolaan syömään.
Siniseen moskeijaan ei päästy, mutta Uusi moskeija oli sekin hieno. :>
Käytiin Aasiassa. Uskudarissa oli hirvittömät määrät ihmisiä, vuoden 1543 muistokyltti sekä ihmisiä, jotka vastasivat reittiohjekyselyihimme päänpudisteluin ja naureskeluin. Pyörittyämme ympytää kasvissyöjäepäystävällisten kalaravintoloiden välissä päätimme ottaa metron takaisin Eurooppaan ja marssimme Osmanbeyhyn omenapiirakalle. Oli makeaa mutta ainakin mieleenpainuvaa... :D
Aasia vol 2, tällä kertaa vähän paremmin tietoisina siitä, minne ollaan menossa ("Kai tää on Aasia?" "No eikös tää oo oikea puoli rantaa?") sekä linnojen rinnastamista itselle vähän tutumpaan Taru Sormusten Herrasta -universumiin.
Tässä esimerkki tavanomaisesta iltapäiväruuhkasta Istiklal Caddesilla. Tuolla oli ihan järkyttävän hidas liikkua, ja tuolla ihmispaljouden seassa kulki luonnollisesti raitiovaunukin... Mietittiin kyllä moneen otteeseen sitä Ulkoministeriön ohjetta että väkijoukkoja tulisi välttää mellakoiden uhan takia, kun joka paikassa oli aina väkijoukko (paitsi hotellin edustalla, koska se oli esikaupungin syrjäkujalla)... :D
Olennainen matkavarustus: koulukirja, hiusharja ja ennen kaikkea liikennekartta. Istanbulin isoimpana miinuspuolena pidän täysin mielivaltaisesti sinne tänne läiskittyjä metrolinjoja, täysin kummallisia kahden pysäkin väliä sahaavia linjoja sekä metrokorttia, johon on mahdollista ostaa ainoastaan yksittäisiä matkoja, ei esimerkiksi kuukausilippua... Lisäksi eri matkat maksoivat aina vähän eri verran, syystä jota emme koskaan saaneet selville. :D Kaikki edellä mainittu vaikutti siihen, että käveltiin melkein joka päivä hotellilta jonkun järkevän metroreitin varteen ja aina pisteestä A pisteeseen B siirryttäessä käytiin johonkin nurkkaan tutkimaan reittikarttaa, että tarvitaanko kolme vai neljä vaihtoa tästä suoriutumiseen. :D
Mutta joo. Jotenkin koko kaupunki oli niin sellainen... että koko ajan tuli kauheasti kaikkea uutta nähtävää vastaan. Saattoi vain kävellä eteenpäin ja yhtäkkiä huomata olevansa alueella, jossa kaikki kaupat myyvät musiikkivälineitä. Tai vessanpönttöjä. Hienon näköisiä moskeijoita oli joka paikassa, ja vaikka suurin osa taloista oli ehkä suomalaisen silmiin vähän ränsistyneitä, niin hirveän kaunista oli silti jotenkin joka paikassa. Ihmiset olivat tosi kivoja ja auttavaisia - vaikka englantia ei olisi puhuttukaan juuri ollenkaan, aina johonkin suuntaan saivat huidottua ja autettua eteenpäin (tai entistäkin pahempaan hukkaan... :D).
En ole ikinä ollut kaupungissa, jossa kissoja vain vilisee joka puolella! Tuolla niitä oli ihan hirveästi, ja kaikki olivat tosi suloisia ja ihmiset ruokkivat niitä. Tosin muroilla ja kekseillä noin niin kuin muun muassa... Oi voi kun oma kissa olisi ihana. :(
torstai 25. syyskuuta 2014
maailman kauneus piilee sen Surussa
Isoäidillä tuoksui vähän märältä koiralta, vanhuudelta. Puhuttiin pogromeista, Venäjän lastenkodeista, Ukrainasta, katolisesta kirkosta ja vähän Istanbulista. Isoäiti näytti kuvia niiden Mustanmeren risteilyltä, ja sanoi, että ajattelee aina, että tämä on varmaan sitten viimeinen matka.
Kävin eilen Ikeassa ja ostin kynttilöitä koko talven tarpeisiin. Viikon päästä lähdetään Istanbuliin ja Karla tulee Suomeen. Mulla on kainalossa kipeä patti ja en uskalla soittaa YTHS:lle.
Kävin eilen Ikeassa ja ostin kynttilöitä koko talven tarpeisiin. Viikon päästä lähdetään Istanbuliin ja Karla tulee Suomeen. Mulla on kainalossa kipeä patti ja en uskalla soittaa YTHS:lle.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
älä koskaan katso sivuille, siellä on hirviöitä
Torstaina nauroin ääneen Kaisaniemessä kävellessäni ja joku pukumies katsoi pahasti, oli vain sellainen onnellisuusolo kun elämä on ihan kivaa ja yliopisto ihana. Onnellisuushetken jälkeisellä Raamattu ja kulttuuri -kurssilta teki mieli kiljua, kun kurssia pyörittävä matami hihitteli omille jutuilleen ja länkytti siitä, kuinka opiskelijat nyt ihan itse ottavat vastuuta tämmöisen oppimispäiväkirjan kirjoittamisen muodossa ja tässähän tämä suoritus nyt sitten kasautuu vallan lystikkäästi kun kirjoitatte näitä heränneitä ajatuksia ylös. (Ensimmäisen luennon herännyt ajatus: Voisivatko ihmiset pitää tyhmät kommenttinsa omana tietonaan?!?! Esimerkiksi jos puhutaan siitä, miten muinaisseemiläisessä maailmassa lasten ei ollut syytä häpäistä vanhempiaan kertomalla nähneensä heitä alasti, ei välttämättä tarvitse viitata ja kertoa, että ulkomaillahan lapset eivät sauno vanhempiensa kanssa. Vaikka tieto siis tosi yllättävä olikin.)
Maailma on jotenkin muutenkin tosi tyhmä just nyt. Tai siis ihmiset, meillä ja muualla. On pyykkikonekateutta ja seurakuntavaaleja ja sotia ja illat on pimeitä. Mutta sain pestyä pyykkiä ja oltua sankari-Riikka, että ehkä tämä tästä.
Tekisi mieli hakea töitä. Jostain sillai mielekkäästä paikasta. Tein R-kioskilla yhden kuuden ja puolen tunnin vuoron ja olin ihan että hohhoijaa ladattuani bussikortteihin kahden viikon kausia ja viiden euron arvoja puolen iltaa. (Muuan setä ilostutti iltaani kertomalla, että häneltä tippui lattialle viisisenttinen ja voisin halutessani käydä sen poimimassa tipiksi. Toivotin sedälle miellyttävää illanjatkoa huolellinen aspahymy kasvoillani. Ihmiset. <3) Jos saisin itseäni niskasta kiinni, voisin koettaa soitella alakouluihin että ottakee sijaistamaan, mutta enhän mä nyt uskalla kun siellä voi joku sanoa että soitit väärälle henkilölle tai että ei me mitään tommosia sijaisia oteta, hanki pätevyys urpo.
Onneksi on Istanbul, paras tekosyy olla laiska. Tai fiksu. Tai molempia.
Elämä on kaikesta huolimatta ihan kivaa.
Maailma on jotenkin muutenkin tosi tyhmä just nyt. Tai siis ihmiset, meillä ja muualla. On pyykkikonekateutta ja seurakuntavaaleja ja sotia ja illat on pimeitä. Mutta sain pestyä pyykkiä ja oltua sankari-Riikka, että ehkä tämä tästä.
Tekisi mieli hakea töitä. Jostain sillai mielekkäästä paikasta. Tein R-kioskilla yhden kuuden ja puolen tunnin vuoron ja olin ihan että hohhoijaa ladattuani bussikortteihin kahden viikon kausia ja viiden euron arvoja puolen iltaa. (Muuan setä ilostutti iltaani kertomalla, että häneltä tippui lattialle viisisenttinen ja voisin halutessani käydä sen poimimassa tipiksi. Toivotin sedälle miellyttävää illanjatkoa huolellinen aspahymy kasvoillani. Ihmiset. <3) Jos saisin itseäni niskasta kiinni, voisin koettaa soitella alakouluihin että ottakee sijaistamaan, mutta enhän mä nyt uskalla kun siellä voi joku sanoa että soitit väärälle henkilölle tai että ei me mitään tommosia sijaisia oteta, hanki pätevyys urpo.
Onneksi on Istanbul, paras tekosyy olla laiska. Tai fiksu. Tai molempia.
Elämä on kaikesta huolimatta ihan kivaa.
perjantai 22. elokuuta 2014
ehkä hänet on luotu lentämään
Enää kuusi työvuoroa jäljellä ?!?! Ihan kamalaa, vastahan mä aloitin tuolla ja olin ihan pihalla kaikesta ja nyt kun oon vihdoin viimein vähän oppinut myymään, kaikki loppuukin kuin seinään. Yhyhyy. Mun lempityökaveri jää sitä paitsi lomalle huomenna. :< Sellainen ihana kärttyisä tätiliini, jonka kanssa yhdessä aina epäillään asiakkaiden selityksiä siitä, kuinka tuote oli rikki jo ostettaessa ja kuinka tätä puhkikulunutta housua on käytetty ihan vain muutaman kerran ja mitään liikuntaa ei ole harrastettu.
Tapojeni mukaan unirytmi tuottaa ongelmia (ylläri). Kolmen tunnin yöunilla on helposti vähän hutera olo, ja kun yhtälöön liitetään tettiläisjolppi, joka ei halua esim. vastata puhelimeen koska ei tiedä missä tuotteet ovat (nii-in...) sekä pari hankalampaa asiakasta niin argh. Onneksi tänään tarjoiltu sokerikakku lievitti väsymystä, ja aina on päiväunien autuaallisuus. Yöllä voi sitten kuunnella naapurin pikku kultamuruliinin ulinaa tai vaihtoehtoisesti nähdä painajaisia, jossa murhaaja seisoo parvekkeella puukko kädessä, ja päivällä pohdiskella omaa suhdettaan rationalismiin, rationaalisuuteen sekä unennäköön. Onneksi en näe unia useammin.
Kaipaan lomaa ja toisaalta yliopistoa. Toisaalta olisi ihan kiva vain olla, maata, katsoa kattoa ja nukkua, toisaalta odotan jo ihan hirveästi että pääsee tekemään jotain sillai mielekästä. Että voi kokea että tää on nyt se mun juttu ja tätä mä haluan tehdä (as if). Toisaalta sitä tavallaan kaipaisi elämäänsä ehkä jotain vähän muuta.
Saahan sitä kaikenlaista kaivata.
Kipeästi kaipaan kuitenkin asuntoa. Meillä alkaa putkiremontti marraskuussa (omassa asunnossa helmikuussa mutta sähkö- ja vesikatkot eivät kauheasti inspiroi), ja Tuulia kämpän etsintä ei kiinnosta ilmeisesti lainkaan. Se on sen verran idealisti, että luultavasti osittain edelleen kuvittelee, että on ihan mahdollista majailla täällä putkiremontinkin aikaan, mutta rehellisesti sanottuna en edes oikein tiedä, mitä se ajattelee asiasta. Oon yrittänyt kysellä asiasta, ja vastaukset ovat olleet sen verran epämääräisiä, että en uskalla mitään ottaa sillai allekirjoitettuna - toisaalta en haluaisi painostaa ja nalkuttaa ja ulista koko ajan, mutta kun tää nyt oikeasti on aika iso asia, myös Tuulille, kunhan se vain tajuaisi sen... Tykkään tästä meidän asumisjärjestelystä siinä mielessä kovasti, että kummallakin on omaa rauhaa ja tilaa riittävästi, mutta toisaalta kaipaisin ehkä joskus sitä, että ei tarvitsisi koko ajan pelätä rikkovansa sitä toisen rauhaa esimerkiksi jääkaapilla käymällä, kun toinen tiskaa vieressä.
Tapojeni mukaan unirytmi tuottaa ongelmia (ylläri). Kolmen tunnin yöunilla on helposti vähän hutera olo, ja kun yhtälöön liitetään tettiläisjolppi, joka ei halua esim. vastata puhelimeen koska ei tiedä missä tuotteet ovat (nii-in...) sekä pari hankalampaa asiakasta niin argh. Onneksi tänään tarjoiltu sokerikakku lievitti väsymystä, ja aina on päiväunien autuaallisuus. Yöllä voi sitten kuunnella naapurin pikku kultamuruliinin ulinaa tai vaihtoehtoisesti nähdä painajaisia, jossa murhaaja seisoo parvekkeella puukko kädessä, ja päivällä pohdiskella omaa suhdettaan rationalismiin, rationaalisuuteen sekä unennäköön. Onneksi en näe unia useammin.
Kaipaan lomaa ja toisaalta yliopistoa. Toisaalta olisi ihan kiva vain olla, maata, katsoa kattoa ja nukkua, toisaalta odotan jo ihan hirveästi että pääsee tekemään jotain sillai mielekästä. Että voi kokea että tää on nyt se mun juttu ja tätä mä haluan tehdä (as if). Toisaalta sitä tavallaan kaipaisi elämäänsä ehkä jotain vähän muuta.
Saahan sitä kaikenlaista kaivata.
Kipeästi kaipaan kuitenkin asuntoa. Meillä alkaa putkiremontti marraskuussa (omassa asunnossa helmikuussa mutta sähkö- ja vesikatkot eivät kauheasti inspiroi), ja Tuulia kämpän etsintä ei kiinnosta ilmeisesti lainkaan. Se on sen verran idealisti, että luultavasti osittain edelleen kuvittelee, että on ihan mahdollista majailla täällä putkiremontinkin aikaan, mutta rehellisesti sanottuna en edes oikein tiedä, mitä se ajattelee asiasta. Oon yrittänyt kysellä asiasta, ja vastaukset ovat olleet sen verran epämääräisiä, että en uskalla mitään ottaa sillai allekirjoitettuna - toisaalta en haluaisi painostaa ja nalkuttaa ja ulista koko ajan, mutta kun tää nyt oikeasti on aika iso asia, myös Tuulille, kunhan se vain tajuaisi sen... Tykkään tästä meidän asumisjärjestelystä siinä mielessä kovasti, että kummallakin on omaa rauhaa ja tilaa riittävästi, mutta toisaalta kaipaisin ehkä joskus sitä, että ei tarvitsisi koko ajan pelätä rikkovansa sitä toisen rauhaa esimerkiksi jääkaapilla käymällä, kun toinen tiskaa vieressä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)