Ilmeisesti olen tätä nykyä käpyläläinen?

Jotenkin muutto tuli ihan puskista. Löydettiin kämppä, saatiin se, vuokrattiin pakettiauto ja roudattiin kamat tänne ylös. Viides kerros, ei hissiä, mutta avun kanssa homma oli yllättävän kivutonta. (Luultavasti aamulla olen toista mieltä, kun lihakset ovat saaneet miettiä kaikkea hetken aikaa...) Ehkä vähän ahdisti, että tavaraa oli niin valtavan paljon - varsinkin kirjoja jouduin heittämään pois, ja se suretti. Toisaalta oli ehkä ihan hyvä päästä eroon kaikenlaisista lukioaikaisista muistiinpanoista ja vanhoista äidinkielen aineista. Tavaraa jäi silti ihan riittävästi, jokaiseen laatikkoon ja hyllyriviin sai kyllä jotain sisälle.

Mäkelänkatu kohisee tuossa alapuolella, täällä on melko kylmä ja ulkona on aika pimeää, mutta muuttolaatikot ovat poissa ja mulla on kynttilöitä. En ole innoissani, mutta en sillai surullinenkaan - tuntuu, että en ehkä oikein edes ole tajunnut, että nyt ihan oikeasti muutin jonnekin. Onhan tämä monessa mielessä erään aikakauden loppu, kun pitää itse tehdä kaikki juttunsa, maksella elämisensä ja olemisensa ja seurakin väheni viidestä kanssaihmisestä yhteen kanssaihmiseen.